Aamuhartaus to 06.09.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo
Viime päivinä ja kuukausina on ihmisten mieliä järkyttänyt kaksi tapahtumaa. Toisessa vanhemmat surmasivat lapsensa, toisessa poika ampui isänsä.
Näiden traagisten tapausten vuoksi nyt selvitetään, mikä on viranomaisten velvollisuus puuttua perheen elämään ja milloin lapsi pitäisi ottaa pois vanhemmiltaan yhteiskunnan huostaan.
Ei ole helppoa olla vanhempi. Eikä ole helppoa olla lapsi. Kenelle siirtyy vastuu lapsista, jos vanhemmat eivät jaksa sitä kantaa? Mikä on viranomaisten, mikä sukulaisten, mikä naapurien vastuu ja paikka silloin, kun perheen elämän solmut kietoutuvat liian vaikeiksi, jotta ne kykenisi itse ratkaisemaan?
Elämä ei ole ihanteita vaan todellisuutta. Lapsi elää mukana kaikissa vanhempiensa elämänkohtaloissa, niin iloissa, suruissa, onnistumisissa kuin vaikeuksissakin.
Lapsi elää myös vanhempiensa ongelmat, kodin ristiriidat, avioliiton tai avoliiton kariutumisen ja uusperheen. Lapsi elää, vaikka vanhemmilla ei olisi työn, sairauden, päihteiden tai jonkin muun asian takia mahdollisuutta tai kykyä täyttää omaa paikkaansa vanhempana.
Lapsesta täytyy pitää huolta, mutta lapsesta tulee osata myös luopua, kun luopumisen aika on. Lapsi ei voi koko elämäkseen jäädä vanhempiensa vangiksi.
Elämä on siitä vaikea asia, että omaa elämäänsä ei voi elää uudestaan. Sen voi elää vain kerran. Jokainen tapahtuma on ainutkertainen ja tulee eteen ennalta elämättömänä.
Lapsi on vanhemmilleen Jumalan antama tehtävä. Lapsi kasvatetaan ensi sijaisesti ihmiseksi, tuntevaksi, vastuulliseksi, ajattelevaksi, rakastavaksi. Lapsen tärkein tehtävä on sama kuin aikuisenkin: olla ihminen.
Myös perheen kipeisiinkin suhteisiin kuuluu anteeksianto, ei kosto.
Oma vastuunsa pitäisi ihmisen jaksaa kantaa. Jos ei siihen kykene, olisi osattava pyytää apua. Jos näet, että joku toinen ei kykene pitämään huolta perheestään ja lapsistaan, pitäisi ulkopuolisenakin uskaltaa tarttua asiaan.
Lähimmäisenrakkaus saattaa olla myös tunkeilevaa. Vaikeisiin asioihin tarttuminen tuo joskus kiitosta. Asiat selviävät, eteenpäin on helpompi kulkea. Mutta toisen elämään puuttumisessa on myös riskinsä. Mitä avuttomampi ihminen on, sen herkempi hän on usein torjumaan avun ja välittämisen. Kiitoksen sijasta auttajaa voi kohdata soimaus ja vihamielisyys. Niihinkin pitää varautua.
Viranomainen ei koskaan voi korvata omaista. Epäonnistuneenakin ihminen on äiti tai isä, lapsi tai vanhempi, sukulainen tai naapuri. Viranomaisen tehtävä on suojella ja auttaa uuteen alkuun. Oma elämänsä on jokaisen elettävä itse.
Yhdessä meidän on pakko kysyä, onko yhteiskunnassamme ihmisyys polkeutunut taloudellisten päämäärien jalkoihin. Jäävätkö lapset toisarvoisiksi siksi, että vanhemmat tekevät omaa uraansa osana kunnianhimon ja rahan vallan valtakuntaa?
Perhe on menettänyt merkitystään. Sukupolvet elävät enää harvoin yhdessä. Pienen ydinperheen merkitys on kasvanut usein yli vanhempien kantokyvyn rajan.
Tänä aamuna haastan sinut katsomaan ympärillesi. Ketkä elävät lähelläsi? Keiden pitäisi olla lähelläsi, mutta eivät kuitenkaan ole? Keistä sinun pitäisi kantaa vastuuta? Onko lähelläsi ihminen, joka tarvitsee apua? Kenet sinun pitäisi tänään kantaa rukouksessa Jumalan eteen saamaan apua ja varjelusta? Kenelle sinun pitäisi olla tänään laupias samarialainen?
Sinunkin elämäsi on Jumalalta saatu lahja, johon sisältyy tehtäviä ja vastuita. Elämäsi tekemisistä ja tekemättä jättämisistä olet vastuussa sekä Jumalalle että lähelläsi eläville ihmisille.
Toisen lähellä eläminen kysyy uskallusta olla ihminen. Se on paljon vaadittu ja paljon uskallettu. Mutta vain ihmisyydestä voi kummuta rakkaus. Ja sitä me kaikki tarvitsemme, niin rakkauden antajina kuin rakkauden saajinakin.
Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Virsi: 492:1-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti