Viestintäpäällikkö Simo Repo kysyy

Aamuhartaus to 20.12.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Pitäisikö eläkeikää nostaa? Pitäisikö ikääntyneiden ihmisten palkkaa työtehon hiipuessa laskea? Mitä tehdä puoli vuosisataa täyttäneelle työttömälle, jolle ei kukaan enää tahdo antaa työtä?

Monella ihmisellä on unelma siitä, että elämä kulkee nuoruudesta vanhuuteen turvallisesti ja vakaasti. Peruskoulun jälkeen tulee kouluttautuminen johonkin ammattiin, sitten neljä vuosikymmentä työtä, ehkä perhe ja lopulta hyvin ansaittu, toimeentuloon riittävä eläke, jonka varassa voi elää toteutumattomia haaveita.

Mutta elämä ei ole suoraviivainen, yksinkertainen eikä helppo. Oman elämän suuretkaan päätökset eivät aina ole omissa käsissä. Kun suuri konserni päättää lopettaa tehtaan, ei yksittäisen työntekijän ammattitaidolla, työn laadulla, vastuuntunnolla tai yhteistyökyvyllä ole juuri merkitystä.

Päätösten tekeminen on arvovalintaa. Todelliset arvot eivät ilmene juhlapuheista vaan päätöksistä. Päätöksillä osoitamme, mikä on meille niin yksilöinä kuin yhteisöinä arvokasta.

Vanhojen ihmisten työtä ja toimeentuloa koskevilla päätöksillä me kerromme yhteisistä arvoistamme. Ne päätökset kertovat, onko ihmisellä meille itseisarvoa vai onko hänellä vain välinearvo osana talouselämän koneistoa.

Jos ikääntyvä ihminen kokee, että hänet on heitetty syrjään kuin vanha rukkanen, hän ei ehkä ole väärässä. Toisaalta on myös paljon vanhoja ihmisiä, jotka kokevat, että vanhuus on elämän parasta aikaa. Perustoimeentulo on turvattu ja eläkeikäinen ihminen voi toteuttaa niitä haaveita, joista on koko elämänsä uneksinut.

Ehkä hyvät ratkaisut ihmisen loppuelämän kysymyksissä lähtevät jokaisesta ihmisestä itsestään. Kuka minä olen? Mikä on paikkani toisten ihmisten joukossa? Mikä on elämäni tarkoitus? Jos näihin kysymyksiin alkaa löytyä vastauksia, seuraava askel on kysyä, kuinka yhdessä voimme saada aikaan sen, että vastaukset voivat myös toteutua.

Ajattelen ihan tosissani, että jokaisella ihmisellä on Jumalan tarkoittama paikka ja tarkoitus tässä maailmassa. Se paikka tulisi löytää - ei vain kerran vaan päivittäin, yhä uudelleen ja uudelleen. Ihmisen sijoittumista omalle paikalleen tulisi myös yhteiskunnan tukea. Yhteiskunnan tarkoitus on olla ihmisten palvelija, ei alistaa ihmisiä palvelijoikseen.

Näinä päivinä valmistaudumme viettämään Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Arkinen aherrus katkeaa ja ihmisillä on aikaa sekä itselleen että toisilleen.

Joulun hiljaiset päivät kannattaa käyttää myös itsensä ja oman paikkansa etsimiseen. Tähän pisteeseen elämä on minut kuljettanut, mikä on paikkani ja suuntani tästä eteenpäin? Kun suunta löytyy, sen toteuttamiseen kannattaa haastaa koko yhteiskunnan koneisto. Jos se toimii hyvin, se antaa ihmisen asettua omalle paikalleen ja kulkea omaan suuntaansa.

Minua on aina puhutellut se, että joulun tärkein henkilö on täydellisesti toisten ihmisten armoilla. Vastasyntynyt pieni lapsi, jonka vanhemmilla ei ollut edes kunnollista yösijaa. Maailmaa eivät muuta valta ja voima vaan hyvyys ja rakkaus.

Ehkä sille vanhenevalle tai työttömälle ihmiselle ei pitäisikään voida tehdä mitään. Ehkä sen sijaan pitäisi tehdä jotain tälle yhteiselle yhteiskunnallemme, jossa ei ole paikkaa kaikille. Ehkä meidän päiviemme jouluevankeliumi veisi Joosefin ja Marian nykypäivän aasien ja juhtien sekaan parkkihallin nurkkaan synnyttämään maailmalle Vapahtajaa.

Koditon Vapahtaja kutsuu sinua pitämään huolta siitä, että mahdollisimman monella olisi koti. Äitinsä sylissä nukkuva Vapahtaja kutsuu sinua pitämään huolta siitä, että kaikilla mailman lapsilla voisi olla joku syli. Ihmisiä auttava ja ihmeitä tekevä Vapahtaja kutsuu sinua mukaan tekemään pieniä arjen ihmeitä. Ristillä kuollut ja ylösnoussut Vapahtaja kutsuu sinua etsimään ja löytämään oman ainutkertaisen paikkasi Jumalan hyvässä maailmassa.

Siunatkoon sinun tämän päiväsi ja sinun tulevaisuutesi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 7:1,3

Ihmisarvo

Aamuhartaus to 29.11.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Mikä on ihmisen paikka ja tehtävä tässä maassa, Euroopassa ja maailmassa? Onko ihminen vain tuotantopanos tai kuluerä taloudellisten lakien rautaisessa puristuksessa? Onko jokainen yksin oman onnensa seppä - ja heitetäänkö epäonnistuneet armotta unohduksiin elämän ja yhteiskunnan loputtomille sivuraiteille?

Taloudellisten tosiasioiden lisäksi me puhumme myös ihmisarvosta ja ihmisyydestä. Ihmisarvoa ei voi ansaita eikä menettää. Se tulee väistämättä jokaiselle, joka syntyy ihmiseksi tähän maailmaan.

Kristinusko sanoo vielä enemmän. Jokainen ihminen on arvokas, koska hän on Jumalan luoma ja Jumalan lapsi. Jokainen Jumalan luoma ihminen on arvokas, ainutkertainen ja korvaamaton - ehdoitta.

Ihmisarvo on jokaisen ihmisen synnyinlahja - lahja, ei ansio. Se kuuluu ihmiselle, vaikka hän ei sitä itse tiedostaisi tai ymmärtäisi.

Myös se ihminen on arvokas, joka ei tunnista itsensä tai muiden arvoa.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä, sitäkin, joka on hänet hylännyt ja lähtenyt tuhlaajapojan teille jumalattoman maailman pimeisiin loukkoihin. Anteeksi saaminen ja paluu on aina mahdollinen. Tuhlaajapojille ja tuhlaajatyttärille on loputtomasti tilaa Jumalan sylissä.

Ihmisarvon tulee olla myös yhteiskunnallisten päätösten mittari ja peruste. Hirveimmät poliittiset päätökset tässä maailmassa on tehty, kun ihmisarvoa ei ole tunnistettu tai se on haluttu kieltää joltain ihmiseltä tai ihmisryhmältä.

Ei ole onnistuneita ihmisiä ja surkeita ihmisiä, on vain ihmisiä. Yksi ei ole arvokkaampi toista. On erilaisia, mutta ei eriarvoisia ihmisiä.

Jokainen ihminen on Jumalan kuva. Katso itseäsi: olet Jumalan kuva. Katso lähelläsi eläviä ihmisiä: He ovat Jumalan kuvia. Katso niitä, joita vihaat tai inhoat: He ovat Jumalan kuvia.

Ihmisarvo ei löydy vihasta tai ylpeydestä. Se löytyy rakkaudesta ja nöyryydestä.

Monimutkaisessakin maailmassa pitää aina palata yksinkertaisiin perusasioihin ja perusarvoihin - pitää aina palata siihen, että Jumala rakastaa meistä jokaista. Ihmisarvo ei nouse siitä, mitä ihminen tekee, ei siitä, mitä hän omistaa, ei siitä, kuinka hän hallitsee tai käyttää muita omien tai yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Ihmisen arvo nousee vain siitä, että Jumala rakastaa häntä. Poikkeuksetta ja ehdoitta.

Omanarvontunto ei ole sama kuin ihmisarvo. Jumala rakastaa sitäkin, joka vihaa itseään. Toisten ihmisten arvostus ei tuo ihmisarvoa. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Hyljeksitty ei ole menettänyt ihmisarvostaan mitään.

Jumala rakastaa sitäkin, joka on tehnyt rikoksen ihmisyyttä vastaan.

Jumala rakastaa sitäkin, joka Jumalaa vihaa.

Yhtä lailla kuin kaikki ovat arvokkaita, kaikki ovat myös syntisiä. Jokainen ihminen tarvitsee Jumalan armoa. Sitä tarvitsee yhtä paljon se, joka tekee hyvää, kuin se, joka tekee toisille pahaa. Taivasten valtakunta saadaan lahjaksi, sitä ei ansaita.

Tänäänkin Jumala rakastaa sinua siitä riippumatta, kuinka hyvä tai huono ajattelet olevasi. Tänäänkin Jumala rakastaa läheisiäsi riippumatta siitä, kuinka sinä ajattelet heidän ansaitsevan Jumalan rakkauden. Tänäänkin Jumala rakastaa niitä, joita sinä rakastat, joita sinä vihaat, joita sinä säälit, sinä halveksit tai unohdat.

Apostoli Paavali sanoo, että Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi. Siitä saa osakseen häivähdyksen jokainen, joka ymmärtää ottaa vastaan hivenenkin Jumalan rakkautta.

Et ole vain yksi hammas yhteiskunnan koneiston rattaissa. Olet ihminen, rajattoman arvokas Jumalan lapsi juuri sellaisena kuin olet: hyvänä ja pahana, työtä tekevänä tai työelämän ulkopuolella, perheellisenä tai yksinäisenä, vihattuna tai rakastettuna, onnellisena tai elämäsi tarkoitusta etsivänä.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 415

Työ, valta, vastuu

Aamuhartaus to 15.11.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.

Niin alkoi Jumalan luomistyössä ihmisen maailma. Siihen sisältyi kolme asiaa: työ, valta ja vastuu.

Työ, jolla ansaita elanto. Työ, jonka varassa voi viettää Jumalan tahdon mukaan hyvää, ihmisarvoista elämää.

Valta, joka oikeuttaa hallitsemaan Jumalan luomaa hyvää maailmaa, käyttämään hyväksi maan, veden ja ilman antimia. Valta muokata maata ja maailmaa, valta jalostaa luonnon antimia.

Ja kolmantena vastuu. Vastuu varjella maailmaa - ennen kaikkea ihmisen omaa väärinkäyttöä ja turmelemista vastaan.

Me kaikki tiedämme, että Jumalan ihmiselle antamat perustehtävät ovat yhtä aikaa hyvin yksinkertaisia ja hyvin vaikeita.

Työ on raskas taakka, usein vaikea kantaa. Samalla kun olemme saaneet helpotusta sen ruumiilliseen raskauteen, on työn henkinen kuormittavuus kasvanut. Yksinkertaisesta on tullut monimutkaista. Lihakset pääsevät joskus liiankin helpolla, mutta mieli ei tahdo kestää jatkuvaa kuormaa.

Valta tahtoo sokaista vastuun näkemisen. Olemme muokanneet maata ja maailmaa ohi sen kestokyvyn. Ahneus saada kaikki maan rikkaudet käyttöön juuri nyt ja juuri tälle sukupolvelle on viemässä hyvän elämän mahdollisuuksia omilta lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme. Me osaamme käyttää maailmaa hyväksemme, mutta onko meillä edes halua varjella maailmaa omalta itseltämme?

Yksi jätevettä valuva kaivos on pelkkää pintakuohua. Se kertoo syvästä asennemuutoksesta, joka on tapahtunut meissä kaikissa. Oman lyhytnäköisen taloudellisen etumme nimissä olemme lakanneet kantamasta vastuutamme luonnosta ja luomakunnasta. Jumalan luomasta paratiisista on tulossa ihmisen tekemä kaatopaikka. Olemme rakentaneet taloutemme ja yhteiskuntamme järjestelmät ja mekanismit sellaisiksi, että ne edellyttävät maailman tekemistä yhä kiihtyvällä vauhdilla elinkelvottomaksi. Talvivaara on luomakunnan hätähuuto, joka kehottaa meitä ottamaan jälleen kannettavaksemme luomisjärjestyksen mukainen vastuumme Jumalan luomasta maailmasta.

Kun Jeesus kutsui itselleen opetuslapsia, hän teki ihmisenä olemiseen liittyviä peruskysymyksiä:

"Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?"

Kun Jeesus oli kehottanut rikasta miestä myymään kaiken omaisuutensa ja jakamaan rahat köyhille, hän joutui toteamaan:

"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."

Näiden sanojen pitäisi puhutella syvästi jokaista meistä. Ne kysyvät: Mikä on sinun tärkeysjärjestyksesi? Onko sinulle raha, omaisuus ja tavara tärkeämpää kuin Jumalan antama tehtävä Jumalan hyvässä maailmassa? Oletko myynyt sielusi, saanut hyvinvointia ja rikkautta, mutta menettänyt iankaikkisen aarteesi?

Luomistyössä ihmiselle annettu tehtävä ei kutsu hylkäämään maailmaa oman onnensa nojaan. Se velvoittaa ihmistä kantamaan vastuunsa, tekemään sellaisia päätöksiä, kehittämään sellaista maailmaa, joka edelleen on hyvä, rikas ja oikeudenmukainen paikka elää. Hyvinvointi on osallisuutta Jumalan lahjoista. Omasta edusta luopuminen toisen hyväksi vie maailmaan, jossa molempien on parempi elää. Jumalan luomakunnan hyvyydet on tarkoitettu jaettaviksi, ei omittaviksi.

Luomakunta huutaa apua. Jatka sitä huutoa, kunnes se on niin kova, että kaikkien on pakko kuulla! Meidän elettäväksemme on tarkoitettu paratiisi, ei helvetti.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 602:1,7

Kunnan synty

Aamuhartaus to 01.11.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Viime viikonvaihteessa valittiin tähän maahan noin 10.000 kunnanvaltuutettua. He tulevat seuraavan neljän vuoden ajan kantamaan vastuun yhteisten asioiden hoitamisesta omassa lähiympäristössään.

Suomalainen kunta syntyi aikanaan kirkon ympärille pitämään huolta köyhistä ja sairaista sekä opettamaan tiedon ja sivistyksen ensi askeleita. Samat asiat ovat edelleen kuntien perustehtäviä. Yhä edelleen köyhät, sairaat ja turvattomat kurkottavat anovia käsiään ja kysyvät: kuinka mekin voimme elää ihmisen elämää?
Vallanhimo, itsekkyys ja oman edun tavoittelu käyvät jokaisen ihmisen sisimmässä taistelua laupeuden, lähimmäisenrakkauden ja hyvän tekemisen kanssa. Julkisissa tehtävissä toimivien ja yhteisiä päätöksiä tekevien ihmisten sisäisen taistelun voitot ja tappiot avautuvat kaikkien ihmisten nähtäviksi ja tuomittaviksi.

Vastuullisiin tehtäviin valitut tarvitsevat ehkä enemmän tukea kuin arvostelua. Arvostelu tehdään enimmäkseen jälkikäteen, kun päätökset ja virheet on jo tehty eikä niitä voi enää peruuttaa. Tuki sen sijaan ohjaa etukäteen myös kunnanvaltuutettua tekemään oikeita ja inhimillisiä päätöksiä lähimmäisten hyväksi.

En jaksa uskoa siihen, että on olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä. Uskon, että hyvä ja paha, rakkaus ja viha, itsekkyys ja laupeus käyvät kamppailuaan jokaisen ihmisen sisällä. Ajattelen, että tässä kamppailussaan ihmisen on hyvä asettua omantuntonsa ja Jumalan eteen kysymään, mikä lopulta on oikein ja mikä väärin.

Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen ei vapauttanut ketään neljäksi vuodeksi kantamasta vastuuta lähellään elävistä ihmisistä. Omaa vastuutaan ei voi ulkoistaa toisille, ei edes niille, jotka on valittu kantamaan yhteistä vastuuta. Hädässä oleva lähimmäinen katsoo jokaista eteensä sattuvaa ihmistä ja ojentaa apua pyytävää kättään erottelematta kaikille. Ellemme me kaikki ole ihmisiä toinen toisillemme, ovat päättäjätkin voimattomia rakentamaan hyvää yhteiskuntaa. Perhe, sukulaiset, naapurit, työtoverit, ystävät ovat sitä turvaverkkoa, joka ehtii apuun jo paljon ennen kuin yhteiskunta tietää avun tarvetta olevankaan.

Ehkä enemmän kuin valtaa käyttämään valtuutettu on kutsuttu palvelemaan. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta kertoo hyvän lähimmäisyyden ohella myös huonosta maallisesta ja uskonnollisesta hallinnosta. Ne jättävät apua tarvitsevan ryöstetyn miehen virumaan pahoinpideltynä tien varteen.

Laupias samarialainen on vavahduttava vertaus erityisesti kaikille yhteiskunnallista valtaa käyttäville, sillä Jeesus kertoo sen opettajalle, jonka kysymys kuuluu: Mitä minun pitää tehdä, että saisin omakseni iankaikkisen elämän?

Uskoa ei voi erottaa arjen teoista. Yhteisten tehtävien hoitaminen ja päätösten tekeminen kertovat vastuun kantamisesta paitsi ihmisten, myös Jumalan edessä. Ihmisiä voi ehkä harhauttaa, mutta Jumalan kaikkinäkevä katse paljastaa kaiken vilpin, petollisuuden ja oman edun tavoittelun.

Jumala loi maailman paratiisiksi. Meillä ihmisillä on mahdollisuus tehdä siitä toisillemme paratiisi tai helvetti. Mitä enemmän ihmiselle on uskottu valtaa, sitä enemmän hän joutuu myös kantamaan vastuuta.

Apostoli Paavali kirjoittaa: Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Niin rakkaus toteuttaa koko lain. Se on hyvä ohjenuora kaikille yhteiskunnallisen vallan käyttäjille.

Tahtoisin tänä aamuna rukoilla kristityn rohkeutta kaikille tavallisille ihmisille ja Jumalan armoa niille, jotka vuoden vaihteessa astuvat kuntiemme valtuustoihin ja lautakuntiin.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 603

Puhumme hyvää kaikkien heidän ja meidän parhaaksi

Aamuhartaus to 20.09.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Maailmaa on viime päivinä kuohuttanut islaminuskon profeetta Muhammedia pilkkaava video. Se on aiheuttanut muslimimaissa mellakoita ja hyökkäyksiä amerikkalaisia diplomaatteja vastaan. Muistamme myös muutama vuosi sitten ilmestyneet pilapiirrokset. Niiden piirtäjälle langetettiin islamilaisen lain mukaan kuolemantuomio, joka on yhä voimassa ja joka hiljan uudistettiin.

Samantyyppistä pilkkaa kohdistui muutama vuosikymmen sitten omassa maassamme kristinuskon pyhinä pitämiin arvoihin. Juhannustanssit ja sikamessias oikeudenkäynteineen ovat jääneet suomalaiseen kulttuurihistoriaan ja vaikuttaneet osaltaan oman lainsäädäntömme muuttumiseen.

Uskonto on ihmisille niin tärkeä ja pyhä asia, että sitä voidaan käyttää monenlaisiin tarkoitusperiin, myös epäjärjestyksen ja kaaoksen tavoittelemiseen.

Uskonnonpilkkakiistojen keskellä eri uskontojen johtajat ovat myös omassa maassamme esiintyneet yhdessä ja vakuuttaneet, että uskonnot elävät rauhallisessa rinnakkainelossa keskenään. Se ei näytä riittävän. Taitavat kansankiihottajat vaientavat heidän äänensä ja saavat omansa kuuluviin.

Ei ole kristillistä halventaa sitä, mitä joku toinen pitää pyhänä. Kristinusko ei ole pilkan vaan rakkauden uskonto. Ei sen nimissä pidä pilkata mitään eikä ketään.

Kahdeksas käsky kuuluu: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Oppi-isämme Luther tulkitsee käskyä näin:

Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen

Tämän käskyn toteuttamiseen ei kuulu toisen pyhänä pitämien asioiden pilkkaaminen.

Uskontojen välinen keskustelu ei merkitse omasta uskosta luopumista. Uskominen ei ylipäätään ole väittelyn asia. Uskoa ja tietoa ei pidä sekoittaa keskenään. Tieto voidaan osoittaa tosiasioilla vääräksi tai oikeaksi. Usko jää aina järjellä hyväksyttävien todisteiden ulkopuolelle.

Ei kristityltä ole mitään pois, jos hän kunnioittaa ja arvostaa muslimia. Kristityltä ei ole mitään pois, jos hän kunnioittaa ja arvostaa ateistia. Luterilaiselta ei ole mitään pois, jos hän kunnioittaa ja arvostaa toisten kirkkojen jäseniä.

Voisimme lukea kahdeksannen käskyn selityksen näinkin: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu muslimeista perättömiä, petä heidän luottamustaan, panettele heitä tai tahraa juoruilla heidän mainettaan, vaan puolustamme heitä, puhumme heistä hyvää ja tulkitsemme kaiken heidän parhaakseen.

En usko, että kahdeksannen käskyn noudattaminen vahingoittaisi ihmistä tai hänen yhteisöään, oli kyse sitten perheestä, lähipiiristä, valtiosta tai kirkosta.

Nöyryys, ystävällisyys ja hyvyys luovat rakkautta, eivät vihaa. Vihaa maailmassamme on tarpeeksi, lisää rakkautta me tarvitsemme.

Hyvän puhumisen ei tarvitse olla asioiden siloittelua ja pahan painamista villaisella. Rakkauteen kuuluu myös rehellisyys. Asioiden nimittäminen niiden oikeilla nimillä on usein armollisempaa ja rakastavampaa kuin piilottelu. Jokainen kyllä sisimmässään tietää, milloin on kyse pilkasta, milloin rehellisyydestä.

Uskontojen välillä on eroja. Jotkut eroista käyvät syvälle ihmisenä olemiseen. Meille kristityille on oleellista, että tunnemme ja tunnistamme oman uskomme ytimen:

"Niin on Jumala maailmaa - myös sinua - rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Jos tästä pidämme kiinni, meidän on turvallista elää ja kuolla kaikkien maailman uskontojen ja uskonnottomuuksien keskellä.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 429:1-2

Haaste laupiaalle samarialaiselle

Aamuhartaus to 06.09.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Viime päivinä ja kuukausina on ihmisten mieliä järkyttänyt kaksi tapahtumaa. Toisessa vanhemmat surmasivat lapsensa, toisessa poika ampui isänsä.
Näiden traagisten tapausten vuoksi nyt selvitetään, mikä on viranomaisten velvollisuus puuttua perheen elämään ja milloin lapsi pitäisi ottaa pois vanhemmiltaan yhteiskunnan huostaan.

Ei ole helppoa olla vanhempi. Eikä ole helppoa olla lapsi. Kenelle siirtyy vastuu lapsista, jos vanhemmat eivät jaksa sitä kantaa? Mikä on viranomaisten, mikä sukulaisten, mikä naapurien vastuu ja paikka silloin, kun perheen elämän solmut kietoutuvat liian vaikeiksi, jotta ne kykenisi itse ratkaisemaan?

Elämä ei ole ihanteita vaan todellisuutta. Lapsi elää mukana kaikissa vanhempiensa elämänkohtaloissa, niin iloissa, suruissa, onnistumisissa kuin vaikeuksissakin.

Lapsi elää myös vanhempiensa ongelmat, kodin ristiriidat, avioliiton tai avoliiton kariutumisen ja uusperheen. Lapsi elää, vaikka vanhemmilla ei olisi työn, sairauden, päihteiden tai jonkin muun asian takia mahdollisuutta tai kykyä täyttää omaa paikkaansa vanhempana.

Lapsesta täytyy pitää huolta, mutta lapsesta tulee osata myös luopua, kun luopumisen aika on. Lapsi ei voi koko elämäkseen jäädä vanhempiensa vangiksi.

Elämä on siitä vaikea asia, että omaa elämäänsä ei voi elää uudestaan. Sen voi elää vain kerran. Jokainen tapahtuma on ainutkertainen ja tulee eteen ennalta elämättömänä.

Lapsi on vanhemmilleen Jumalan antama tehtävä. Lapsi kasvatetaan ensi sijaisesti ihmiseksi, tuntevaksi, vastuulliseksi, ajattelevaksi, rakastavaksi. Lapsen tärkein tehtävä on sama kuin aikuisenkin: olla ihminen.

Myös perheen kipeisiinkin suhteisiin kuuluu anteeksianto, ei kosto.

Oma vastuunsa pitäisi ihmisen jaksaa kantaa. Jos ei siihen kykene, olisi osattava pyytää apua. Jos näet, että joku toinen ei kykene pitämään huolta perheestään ja lapsistaan, pitäisi ulkopuolisenakin uskaltaa tarttua asiaan.

Lähimmäisenrakkaus saattaa olla myös tunkeilevaa. Vaikeisiin asioihin tarttuminen tuo joskus kiitosta. Asiat selviävät, eteenpäin on helpompi kulkea. Mutta toisen elämään puuttumisessa on myös riskinsä. Mitä avuttomampi ihminen on, sen herkempi hän on usein torjumaan avun ja välittämisen. Kiitoksen sijasta auttajaa voi kohdata soimaus ja vihamielisyys. Niihinkin pitää varautua.

Viranomainen ei koskaan voi korvata omaista. Epäonnistuneenakin ihminen on äiti tai isä, lapsi tai vanhempi, sukulainen tai naapuri. Viranomaisen tehtävä on suojella ja auttaa uuteen alkuun. Oma elämänsä on jokaisen elettävä itse.

Yhdessä meidän on pakko kysyä, onko yhteiskunnassamme ihmisyys polkeutunut taloudellisten päämäärien jalkoihin. Jäävätkö lapset toisarvoisiksi siksi, että vanhemmat tekevät omaa uraansa osana kunnianhimon ja rahan vallan valtakuntaa?

Perhe on menettänyt merkitystään. Sukupolvet elävät enää harvoin yhdessä. Pienen ydinperheen merkitys on kasvanut usein yli vanhempien kantokyvyn rajan.

Tänä aamuna haastan sinut katsomaan ympärillesi. Ketkä elävät lähelläsi? Keiden pitäisi olla lähelläsi, mutta eivät kuitenkaan ole? Keistä sinun pitäisi kantaa vastuuta? Onko lähelläsi ihminen, joka tarvitsee apua? Kenet sinun pitäisi tänään kantaa rukouksessa Jumalan eteen saamaan apua ja varjelusta? Kenelle sinun pitäisi olla tänään laupias samarialainen?

Sinunkin elämäsi on Jumalalta saatu lahja, johon sisältyy tehtäviä ja vastuita. Elämäsi tekemisistä ja tekemättä jättämisistä olet vastuussa sekä Jumalalle että lähelläsi eläville ihmisille.

Toisen lähellä eläminen kysyy uskallusta olla ihminen. Se on paljon vaadittu ja paljon uskallettu. Mutta vain ihmisyydestä voi kummuta rakkaus. Ja sitä me kaikki tarvitsemme, niin rakkauden antajina kuin rakkauden saajinakin.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 492:1-3

Poliisin arvot ja asenteet

Aamuhartaus to 23.08.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näiden päivien ajankohtainen uutinen on ollut, että poliisin organisaatiota uudistetaan. Ihmisten turvallisuudentunne horjuu. Jos poliisi ei ole riittävän lähellä, voiko ihminen enää tuntea olonsa ja elämänsä turvalliseksi?

Samaan aikaan, kun poliisi painiskelee talous- ja säästöongelmiensa kanssa, yleisessä keskustelussa kannattaisi mennä syvemmälle. Miksi poliisia tarvitaan? Mikä aiheuttaa rikollisuutta? Mikä synnyttää turvattomuutta?

Onko yhteiskuntamme muuttumassa suuntaan, jossa rikollisuuden olemassaolo on hyväksytty, osin jopa oikeutettu? Sitä ei pyritä poistamaan, vain sen seurauksia pyritään rajoittamaan.

Jos ei olisi lainkaan rikollisuutta, jos kaikki noudattaisivat lakeja, jos kaikkiin voisi luottaa, voitaisiin koko poliisilaitos lakkauttaa. Siinä olisi säästöä kerrakseen!

Ajatus on tietysti epätodellinen. Mutta sen ydin on siinä, että poliisi ei koskaan voi poistaa rikollisuutta. Se voi rajoittaa rikollisuuden seurauksia ja poliisin pelko voi ehkäistä ja vaikeuttaa rikosten suorittamista. Mutta rikollisuus poistuu ja turvallisuus kasvaa vain arvoja ja asenteita muuttamalla.

Sinä et voi tehdä ketään toista luotettavaksi ja lainkuuliaiseksi. Mutta itsesi voit. Poliisin tarpeen vähentäminen alkaa minusta ja sinusta ja niistä arvoista, joita heijastamme omaan ympäristöömme.

Millaiseen etiikkaa ja moraaliin kasvatamme lapsemme? Lapset oppivat ennen kaikkea vanhempiensa ja muiden lähellään olevien aikuisten esimerkistä. Jos oma etiikkamme on sitä, että ihminen on ihmiselle susi, ottaa häikäilemättä ja ajaa vain omia etujaan, ei poliisin määrän lisäämisellä ole rajoja. Lastemme ja nuortemme käyttäytyminen paljastaa meille aikuisille, millaisen arvomaailman olemme lapsillemme valmistaneet.

Myös uskonnolla ja kulttuurilla on vaikutusta turvallisuuteen. Väkivallalla, itsekkyydellä ja ahneudella on yhteys kulttuuriin ja uskontoon. Me saamme ja meidän pitää arvioida eri ilmiöitä myös tällä mittapuulla. Ennen kaikkea meidän tulee kysyä, mitkä ovat oman Suomemme ja täällä toimivien uskontojen, kirkkojen, poliittisten, aatteelisten ja eettisten suuntausten arvot. Emmekä saa säästää myöskään omaa kirkkoamme ja seurakuntaamme tai itseämme ja ystäväpiiriämme kritiikiltä.

Palaan vielä turvallisuuden tunteeseen. Miksi samalla kadulla yksi pelkää ja toinen ei? Mihin ihminen panee turvansa? Kehen voi luottaa? Lähimmäiset pettävät. Usko omaan itseen horjuu.

Luottamus ja turvallisuuden tunne ei voi olla sinisilmäisyyttä. Perusluottamus lähtee siitä, että ihmisen oman elämän perusarvot ovat järjestyksessä, ihminen tietää, minkä varaan elämän voi rakentaa. Turvallisuus on sitä, että tietää, mikä on tämän elämän tarkoitus ja mitä seuraa, kun tämä elämä päättyy. Se auttaa asettamaan myös omaan terveyteen, omaisuuteen ja elämään kohdistuvat uhkatekijät oikeaan asemaan.

Jumalaan turvaava ihminen elää rauhassa. Turvallisuutta ei tarvita vain tässä ajassa vaan ennen kaikkea ikuisuudessa. Se mikä on katoavaa, katoaa kuitenkin. Ikuisuutta ei voi rakentaa maallisen omaisuuden tai saavutusten varaan. Kuolemaan viemme vain itsemme, emme mitään muuta.

Minkä varaan minä rakennan oman elämäni? Se on kysymys, jonka kanssa pitää kamppailla joka päivä ja hetki. Itsekkyys, ahneus ja oman edun tavoittelu pyrkivät ajamaan minua pois Jumalan turvallisesta suojasta, tekemään maailmaa itselleni ja muille turvattomaksi ja vaaralliseksi. Eläminen Jumalan edessä ja Jumalan kämmenellä ei ole hokkuspokkustemppu eikä kerralla valmis. Se vaatii jatkuvaa asennetarkistusta. Lähimmäisenrakkaudella mitataan myös jumalasuhdetta.

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, tuli tähän maailmaan, jotta meillä kaikilla olisi elämä ja olisi yltäkyllin. Sen varassa on turvallista elää.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 397:1-2,6

Veroparatiisi

Aamuhartaus to 26.07.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Euroopan velkakriisien keskellä ovat viime päivinä hätkähdyttäneet selvitykset maailman veroparatiiseista. Ne ovat maita, joihin viekkaat ihmiset ja yritykset siirtävät rahaa välttääkseen veronmaksun. Amerikkalaisen talousasiantuntijan mukaan veroparatiiseihin on siirretty rahaa vähintään 17 tuhatta miljardia euroa.

Summa on tavalliselle ihmiselle käsittämätön. Rahaa veroparatiisien tileillä on ehkä noin kymmenen kertaa enemmän kuin on maailman koko vuosittaisen kehitysavun määrä. Sijoitukset veroparatiiseihin ovat vähintäänkin 20 kertaa suuremmat kuin Euroopan paljon kohutun yhteisen vakausmekanismin enimmäismäärä.

Suurin osa veroparatiisien rahoista on suurten yritysten ja maailman rikkaimpien ihmisten varoja. Veroparatiiseihin siirtyy myös huomattavan paljon laitonta rahaa kehitysmaista. Veroparatiiseissa on myös suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten rahoja Lainsäädännössämme on aukkoja, joiden avulla rahansiirtoja voidaan tehdä lain kirjainta rikkomatta.

Verotuksen ja verojen kierron eettistä ongelmaa on lähestyttävä miettimällä, mikä on verojen tarkoitus.

Veroja maksetaan sovittujen yhteisten asioiden hoitamiseen.

Verojen käyttötarkoituksesta päättävät poliitikot, ne ihmiset, jotka olemme vaaleissa valinneet eduskuntaan. Heidän päätöksensä ovat sidoksissa yhteisiin arvoihin. Tällä hetkellä yhteisten rahojen käytössä keskeisinä arvoina näyttävät olevan lähimmäisenrakkaus ja lähimmäisvastuu.

Yli puolet veroina kerätyistä rahoista menee sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä lasten ja nuorten koulutukseen. Sillä taataan kaikille mahdollisuus selviytyä ja menestyä elämässä.

Yhteisten varojen käytössä vallitsee "Kaveria ei jätetä" -henki. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä kristillinen lähimmäisenrakkaus. Jumalan rakkautta kokenut ihminen haluaa jakaa rakkautta myös lähimmäisilleen.

Poliitikot päättävät myös, miten rahat yhteisiin hyviin tarkoituksiin kerätään. Oikeudenmukaisesta verotustavasta keskustellaan. Pitäisikö hyvätuloisilta kerätä veroja suhteellisesti enemmän kuin köyhiltä? Pitäisikö kaikkien maksaa tuloistaan sama osuus veroina? Onko verotus suhteessa veronmaksukykyyn? Pitäisikö verotus sitoa tuloihin vai kulutukseen?

Poliitikkojen pitää tehdä hyvin oma työnsä. Heidän tehtävänsä on oikeudenmukaisen verotuksen säännösten laatiminen. Viranomaisten tehtävä on valvoa lakien ja asetusten noudattamista.

Mutta mikä on tavallisen ihmisen, sinun ja minun paikka tässä käsittämättömässä kokonaisuudessa?

Kukin ihminen vastaa itsestään ja omista teoistaan.

Sinun tehtäväsi on pitää oma omatuntosi puhtaana. Peruslaupiaan samarialaisen rooliin meidän hyvässä suomalaisessa kristillisessä yhteiskunnassamme riittää, että noudattaa verotuksen lakeja ja asetuksia.

Maailman kehitys näyttäisi kulkevan kohti itserakkautta ja lähimmäisen jättämistä oman onnensa nojaan. Sinun kohdallasi päätöksen arvoista teet vain sinä itse. Ryöstettyjä, haavoitettuja ja sairaita riittää. Sinä itse päätät, jäävätkö he kohdallasi vaille huolenpitoa, lähimmäisyyttä ja rakkautta.

Ahneus on vaarallinen tauti. Varo, ettei se tartu sinuun! Lisän haluaminen ei lopu koskaan. Elämän onni ja tyytyväisyys eivät riipu lompakon paksuudesta tai omistusten määrästä.

Ihmisellä, joka noudattaa lakeja ja korkeaa etiikkaa, ei ole mitään salattavaa. Avoimuus ja julkisuus ovat rehellisyyden hyveitä. Salailu ja peittely vievät huonon omantunnon jäljille.

Veroparatiisi on veronkiertomaille huono nimi. Verokadotus olisi parempi. Verokadotuksiin katoavat rahojen lisäksi myös inhimillisyys ja lähimmäisyys.

Älä kadota sieluasi! Se on arvokkainta, mitä sinulla on.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 517:1-2

Oikeus osallistua

Aamuhartaus to 28.06.2012
Simo Repo, Viestintäpäällikkö, Espoo
Näinä päivinä kilpaillaan Helsingin olympiastadionilla yleisurheilun euoopanmestaruuksista. Nuoret, terveet ihmiset hyppäävät, juoksevat ja heittävät kullasta ja kunniasta. Sadat tuhannet suomalaiset seuraavat kisoja, toiset paikan päällä katsomossa, suurin osa television ääressä kotisohvilla.

Ihailemme terveyttä ja kauneutta. Esikuviamme ovat ihmiset, jotka menestyvät. Harvoin ajattelemme, että emme ole saaneet itse valita ruumistamme sen enempää fyysisten kuin henkistenkään lahjojen puolesta. Jokaiselle meistä on annettu synnyinlahjana ruumis, jossa elää.

Se ruumis, jonka olemme synnyinlahjana saaneet, asettaa myös ihmisen elämälle rajat. Jokaisella ihmisellä on jo syntyessään se heikko kohta, joka viimein elämän lopettaa, ellei mikään muu ehdi ennen. Mutta ruumis ei ole koko ihminen. Jokaisella on myös luonne. Sitä ei voi muuttaa, mutta sitä voi hallita ja jalostaa. Ruumis on rajallinen, mutta ihminen on iankaikkisuusolento. Kuolema ei ole päätepiste vaan merkittävä etappi ihmisen elämässä.

Jumala on luonut ihmiset erilaisiksi. Ruma ja kömpelö ei ole sen huonompi kuin kaunis ja urheilullinen. Oleellista on, miten pidän huolta omasta asunnostani, niin ruumiistani kuin sielustani. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Olen vastuussa itsestäni, niin ruumiistani kuin sielustani.

Tasapaino on parempi kuin tuulen tavoittelu. Minusta ei koskaan voi tulla samanlainen kuin joku toinen on, vaikka kuinka häntä ihailisin. Ihanteita voi ihmisellä olla, mutta Jumala on tarkoittanut minut elämään juuri omaa elämääni, ei kenenkään toisen elämää. Itsensä kanssa kannattaa opetella elämään. Oman itsensä kanssa ihminen joutuu elämään koko elämänsä. Se koskee yhtä hyvin ruumista kuin sielua ja henkeä. Minun kanssani joutuvat elämään myös ne, jotka elävät lähelläni.

Olemme helposti kateellisia niille, jotka mielestämme ovat meitä kauniimpia tai jotenkin lahjoiltaan parempia. Kateus on tarpeetonta. Se kertoo vain siitä, etten ole tasapainossa oman itseni kanssa. Ehkä pitäisi ennen kaikkea ajatella, millaiseksi Jumala on minut luonut, millaisen Jumala tahtoo minun olevan.

Elän viisaasti, jos osaan muuttaa ihmisten välisen kilpailun kilpailuksi oman itseni kanssa. Se voi olla kilpailua niin ruumiin kuin sielun hyvinvoinnista. Silloin ei puhuta terveydestä tai menestyksestä vaan tasapainosta ja itsensä kanssa toimeen tulosta. Ihmisen pitää kehittyä kohti omaa itseään, ei kohti jotain kuvitteellista joko itsensä tai toisten asettamaa ihannetta.

Urheilijoita voi katsoa ja asettaa heitä esikuvikseen. Hyvä esikuva antaa ihmiselle uskoa siihen, että itseään voi kehittää. Euroopanmestaruusurheilijoiden lisäksi hyvää tekisi katsoa myös tasapainoisia, itsensä kanssa hyvin toimeen tulevia vammaisia. Urheilussa on menty hienoon suuntaan, kun on kehitetty vammaisten kilpailuja, joissa jokainen kilpailee oman vammansa antamissa rajoissa. Kaikkein paras kilpailusarja on se, jossa on ihminen yksin. Itsensä kanssa on hyvä kilpailla, on hyvä ajatella, missä ja miten haluaa kehittyä ja kasvaa. Jokaisen ihmisen elämän tavoite on tulla mahdollisimman paljon omaksi itsekseen.

Omaksi itsekseen tuleminen merkitsee myös sitä, että ihminen tulee siksi iankaikkisuusolennoksi, joksi hänet on luotu. Kun horisontti asettuu kuoleman rajan toiselle puolelle, elämän näkökulma muuttuu. Samalla muuttuvat myös tärkeysjärjestykset. Oman ruumiin kanssa on helpompi tulla toimeen, kun tiedostaa, että se ei ole ikuinen. Ne kyvyt ja taidot, jotka meillä on tässä elämässä, eivät ole ikuisia. Niidenkin raja on kuolemassa. Ikuista on yhteys Jumalaan. Se jatkuu myös kuoleman rajan toisella puolen.

Olympiastadionin urheilijat kertovat, miten hienoja ihmisiä Jumalan luomistyö on maailmaan saattanut. Katso myös itseäsi. Myös sinä olet hieno, ainutkertainen, arvokas Jumalan luoma ihminen. Sinua ei voi kukaan toinen korvata eikä sinun tarvitse tulla kenenkään toisen kaltaiseksi.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kaukaa sinua hain

Aamuhartaus ma 08.10.2001
Seppo Tirkkonen, Vuosaaren kirkkoherra , Helsinki
Ylimääräiset uutislähetykset ovat viime aikoina tulleet melkein tavaksi. Eilenkin  sellaiset keskeyttivät sunnuntai-illan rutiinit ja Syksyn Sävelen. Pommitukset Afganistanissa ovat alkaneet.  Väkivaltapesäkkeitä on ympäri maailmaa. Poliittinen, taloudellinen, etninen, uskonnollinen väkivalta on voimissaan. Ja kun sitä yritetään estää ja korjata, väkivallallahan sitä yritetään.  
Vähän ennen väkivaltaista kuolemaansa Jeesus sanoi evankelista Johanneksen 
mukaan opetuslapsille, jotka melkein kaikki kokivat väkivaltaisen kuoleman näin: Minä jätän teille rauhan, oman rauhani minä annan teille. En sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat. Älkää vaipuko epätoivoon.  
Itse myönnän tulevani rauhattomaksi omasta  ja maailman murheesta. Mutta haluaisin silti jakaa teidän kanssanne sen mistä itse saan vähän helpotusta. Ensinnäkin rukouksesta. On tärkeätä, että me emme avaa vain tiedotuskanavia, joita pitkin  meihin virtaa maailman uhkat ja tuskat, Manhattanin ja Afganistanin tuhkat, kaikki kärsivät ihmiset, vaan että me avaamme myöskin rukouskanavan, jota pitkin sen mikä meidän sydäntämme painaa ja on vähän liian suurta meille, me voimme laskea Jumalan meitä suuremmalle sydämelle. 
Jumala ei ole vain se, joka ristiinnaulitaan pitkäperjantaina, ristiinnaulitaan Ruandassa, Manhattanilla, Afganistanissa, Suomessa, ehkä ihan naapurissa. Jumala on myös se, joka johtaa pitkäperjantaista pääsiäiseen ja joka sanoo viimeisen sanan. Maailma on täynnä Jumalan tahdon vastaista pahaa, mutta sittenkään se ei tee voimattomaksi eikä toimintakyvyttömäksi Jumalan johdatusta. Siksi helpottaa se, että voi aina kytkeytyä heiveröisellä rukouksella Jumalan johdatukseen. 
eesus sanoi: minä jätän teille rauhan. Siis ihmisyhteisölle, ihmisille, jotka jakavat asioita  keskenään. Meidät on tarkoitettu toisillemme. Ota yhteys ystävään, puhu työtoverille. Yksinäinen, mene vaikka seurakuntaan. Siitä on kokemusta, että jos ilo ja rakkaus lisääntyvät jakamalla, niin järkytys, suru ja tuska vähenevät.  
Sitten erinomaista lääkettä tässä väkivaltaisessa maailmassa on se, jos voisit omaksua itsellesi rauhantekijän identiteetin. Edes pienen roolin perheessä, työpaikalla, yhteiskunnassa. Se, joka rakentaa rauhaa, huomaa, että rauhaa ei voi saada aikaan antamatta oikeutta toiselle. Antamatta oikeutta kaikille. 
Jeesus ei jätä meille rauhaa vain lahjaksi, vaan myös tehtäväksi. Autuaita ovat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.
Miten vaikeata on oikeudenmukaista rauhaa rakentaa, siitä on esimerkkinä se, miten Yhdysvallat yrittää kitkeä terrorismia pois ohjuksilla. ja toisaalta poistaa ihmisten nälkää ja tuskaa ruoka- ja lääkepaketeilla. Se pankoon meidät kaikki rukoilemaan päättäjien ja johtajien puolesta, että he löytäisivät rauhan tien.  
Jeesus rakentaa meille rauhan, Hän rakentaa meille suojan, iankaikkisen suojan, jokaiselle. Sillä vähäisellä rukouksella ja heikolla uskolla voimme uskoa itsemme Hänen rakkautensa sisään. Eikä mikään paha minussa tai maailmassa voi lopettaa tätä rakkautta ja sen kykyä armahtaa. 
Heiveröiselläkin rukouksella voin rukoilla itseni iankaikkisen elämän sisään. Ja sitä ei tuhoa terrori-iskut, ei sodat, ei sairaudet. Ei edes hyvä luonnollinen kuolema. Se ei ole mielentila, se on tila, suoja, johon voin pelokkaalla, ahdistuneella, järkkyneelläkin mielellä astua.  
Rakas hyvä Jumala, anna Sinä voimaa kaikkialle sinne, missä epätoivo on valtaamassa sijaa, missä taakka on liian raskas. Anna meille Sinun iankaikkista rauhaasi, että epätoivo vähän väistyisi, saisimme rohkeutta astua tähän päivään ja rakentaa rauhaa kaikkien kesken. Amen.

Asekaupasta

Aamuhartaus to 12.07.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo
Näinä viikkoina käydään YK:ssa neuvotteluja kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi. Tavoitteena on saada aikaan sopimus, joka estäisi asekaupan mm. sisällissotaa käyviin maihin.

Myös omassa maassamme keskustellaan aseista. Liikaa viattomia ihmisiä on viime vuosina kuollut silmittömän ja järjettömän ammuskelun seurauksena.

Maailmassa ammutaan ihminen kuoliaaksi keskimäärin joka minuutti. Suurin osa uhreista on siviilejä, naisia ja lapsia. Miljoonat ihmiset joutuvat vuosittain jättämään kotinsa vastuuttoman ja säätelemättömän asekaupan seurauksena. Ihmisiä haavoitetaan, raiskataan ja sorretaan. Aseisiin käytetyt rahat ovat pois terveydenhuollosta ja koulutuksesta.

Kansainväliset sopimukset kattavat banaanien ja pulloveden kauppaamisen, mutta eivät kontrolloi aseiden ja luotien kauppaa.

Aseellinen väkivalta on usein syynä myös nälkään, köyhyyteen ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Aseelliset taistelut tuhoavat paikallisten ihmisten elinkeinot ja aiheuttavat köyhyyttä. Sisällissotien päätyttyä fyysiset ja henkiset vammat, kotien tuhoutuminen, ympäristön pilaantuminen ja perheiden hajoaminen hidastavat jälleenrakennusta ja heikentävät ihmisten mahdollisuuksia hankkia toimeentulonsa tai osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Suomessa maailman aseelliset kriisit näkyvät pakolaisten määrässä. Turvalliseen Suomeen tullaan sieltä, missä ihmisten henki on uhattuna, missä ihmisoikeuksia poljetaan eikä hyvää, turvallista tulevaisuutta ole näköpiirissä.

Monet köyhät maat käyttävät suuren osan rahoistaan asevarusteluun - samalla kun esimerkiksi koulutus tai sosiaali- ja terveydenhuolto jäävät hoitamatta.

Yhteisiä sopimuksia syntyy vain silloin, kun ihmiset niitä yksituumaisesti haluavat. Kun suomalaiset poliitikot ja virkamiehet neuvottelevat kansainvälisissä pöydissä, he ovat sitä vahvempia, mitä suuremman tuen he tavallisilta suomalaisilta ihmisiltä saavat. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä sinä ajattelet asekaupasta ja aseiden viemisestä maihin, joissa niitä todennäköisesti käytetään ihmisoikeusloukkauksiin.

Kirkkomme katekismus selittää kauniisti viidettä käskyä: "Älä tapa!"

Koska Jumala on rakkaus, hän tahtoo, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.

Näitä kaikkein heikoimpia - niitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa aseellisten taistelujen ja vainon takia - on maailmassa noin 43 miljoonaa, lähes kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa on asukkaita.

Aseet eivät pelkästään tapa ja vammauta ihmisiä, vaan lisäävät koko yhteiskunnan turvattomuutta. Vääriin käsiin joutuneet aseet lisäävät pakolaisuutta, terroritekoja, raiskauksia ja lapsisotilaiden käyttöä.

Kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamista tukee näkyvästi myös Kirkon Ulkomaanapu. Sekä sen että kirkkomme lähetysjärjestöjen päivittäisessä työssä näkyy se kurjuus, minkä kansainvälinen säätelemätön asekauppa saa aikaan.

Vastuuton ja huonosti säädelty asekauppa ruokkii sisällissotia, köyhyyttä ja ihmisoikeusloukkauksia.

Kuulukoon sinun tämän päivän rukouksiisi huokaus siitä, että maailman viisaat päättäjät voisivat vastuullisesti solmia sopimuksen, joka vähentäisi väkivaltaa ja sortoa sekä samalla lisäisi ihmisten mahdollisuuksia ihmisarvoiseen ja tasapainoiseen elämään.

Maailman köyhät ja sorretut tarvitsevat apuamme. He tarvitsevat taloudellista apua, mutta ennen kaikkea sitä, että heillä olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään ja tulevaisuuteen.

Siihen voit vaikuttaa myös sinä. Sekä omilla asenteillasi, puheillasi että rukouksillasi.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 592:1-2

Vanha kirkkorukous takaisin

 - Ja niiden puolesta, joiden osana on osta ja myydä!!


Aamuhartaus to 14.06.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näinä päivinä en haluaisi olla maamme keskeisten yhteiskunnallisten päättäjien housuissa. Edessä ovat Kreikan vaalit ja Espanjan talousavun sisällöstä päättäminen.

Pitäisikö pienen Suomen auttaa Etelä-Euroopan talousvaikeuksiin joutuneita valtioita vai ei?

Avun antaminen on kristityille aina ollut eettinen ja lähimmäisyyteen liittyvä kysymys.

Jeesuksen vertauksessa laupias samarialainen auttoi ryöstettyä miestä ja osoitti teollaan olevansa hänelle lähimmäinen. "Mene sinäkin ja tee samoin!" oli Jeesuksen sana.

Mutta entä sitten, kun avun tarvitsija on itse aiheuttanut omat ongelmansa? Ja entä jos avun tarvitsija yrittää käyttää hyväkseen toisen auttamishalua? Jos auttaja ei tiedä, onko avunpyytäjä rehellinen vai ei - pitäisikö silloinkin auttaa?

Seurakuntien diakoniatyö joutuu päivittäin painiskelemaan näiden kysymysten äärellä. Periaate on, että jokaista tarvitsevaa autetaan,koska hän on ihminen, joka tarvitsee apua. Ensin annetaan apu ja vasta sitten kysytään, mistä avun tarve johtuu. Mutta työ ei lopu tähän. Avun seuraava askel on, että hädän syyt pyritään poistamaan, olivat ne sitten avunpyytäjässä itsessään tai yhteiskunnan rakenteissa.

Avun tarvitsijoista pyritään tietysti tunnistamaan ne, jotka hakevat apua vilpillisesti. Mutta väärinkäytösten mahdollisuus ei saa estää todellisen avun antamista. Kaikki ammatikseen auttavat tietävät, että osa avusta menee hukkaan, vääriin tarkoituksiin. Se osa pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Realismia on, että väärinkäyttäjiä on aina. Ammattitaitoa on, että väärinkäyttäjät osataan erottaa oikeasta avun tarpeesta.

Avun määrästä kertoo Jeesuksen vertas lesken rovosta. Eniten eivät temppelin uhriarkkuun antaneet rikkaat, jotka jakoivat paljon sitä, mitä eivät tarvinneet. Eniten antoi köyhä, joka antoi kaikkensa, vaikka se oli vain pari ropoa.

Myös Jeesus tapasi ihmisiä, jotka olivat itse saattaneet itsensä elämässään vaikeuksiin. Jeesuksen tapaaminen aviorikoksen tehneen naisen kanssa päättyi sanoihin: "Mene äläkä enää tee syntiä!" Avun antamiseen liittyi kehotus parannukseen, elämään toisella tavalla kuin ennen.

Parannuksen teko on avun saajalle mahdollisuus. Entisellä elämällä palaavat entiset ongelmat. Pysyvä apu saadaan vain muutoksella. Taloudellinen apu auttaa vain hetken. Pysyvä apu annetaan, kun osataan osoittaa, mikä on tehty väärin ja missä tarvitaan parannusta. Väärinkäyttäjien paljastaminen ja väärinkäytösten torjuminen on oleellinen osa avustustyötä.

Oikein on myös etsiä yhdessä tietä kohti parempaa elämää. Sillä tiellä tarvitaan sekä niitä, jotka osoittavat suuntaa että niitä, jotka kyseenalaistamalla varmistavat, etteivät tehdyt päätökset johda harhaan.

Jeesuksen opetuksista voimme vetää ainakin sen johtopäätöksen, että ahneus ja itsekkyys eivät voi olla hyvän yhteiskunnan perusta. Laupeus ja lähimmäisenrakkaus, joihin liittyy myös parannuksen teko, tuovat paremman lopputuloksen.

Mitä me tavalliset ihmiset voimme tehdä, kun ongelmat ovat niin vaikeita, etteivät niitä osaa parhaat ammattilaiset ja asiantuntijatkaan ratkaista? Voimme ainakin rukoilla, että päättäjillämme olisi riittävästi lähimmäisyyttä ja että he haluavat auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Voimme rukoilla, että päättäjillämme olisi riittävästi ammattitaitoa, jotta he osaisivat erottaa todellisen hädän ja avun väärinkäytön ja etsiä sellaisia teitä, joilla apu menee niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Voimme myös luoda ilmapiiriä, jossa yhdessä teemme parannusta ja pyrimme kohti parempaa maailmaa.

Päättäjien on sitä helpompi tehdä työtään, mitä paremmin kansalaiset tunnistavat lähimmäisyyden ja ihmisyyden vaatimukset. Meistä jokainen voi omilla asenteillaan tukea oikeansuuntaisia päätöksiä. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä sinä ajattelet lähimmäisyydestä ja auttamisesta.

Myös ihan lähelläsi on ihmisiä, jotka tarvitsevat sinua, lähimmäistään. Älä kulje heidän ohitseen!

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 600:1-2

31.5.2012

Aamuhartaus to 31.05.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Olen yhdessä kaikkien muiden suomalaisten kanssa seurannut järkyttyneenä ja hämmentyneenä käsittämätöntä väkivaltaa. Nuoret ihmiset ovat menettäneet henkensä. Suru ja epätoivo, vastausta vaille jäävät kysymykset ovat täyttäneet ihmisten mielen.

Mielessäni on pyörinyt Jumalan lupaus Jeremian kirjasta: Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Mikä voi olla se tulevaisuus ja toivo, mikä kirkolla on tarjota maailmaan, jossa väkivalta näyttää lisääntyvän ja osuvan uhreihinsa täysin sattumanvaraisesti?

Kielloilla ja rajoituksilla voidaan ehkä vähentää väkivallan todennäköisyyttä. Väkivallan syitä niillä ei voida poistaa eikä torjua väkivallan mahdollisuutta. Kieltojen verkoista löytyy aina joku aukko ja väkivalta on sen jälkeen taas osa suomalaisen elämän todellisuutta.

Väkivallan syyt poistuvat silloin, kun sen sijaan tulee jotain myönteistä, joka antaa mielekkyyden toisenlaiseen toimintaan.

Jokainen ihminen kokee kriisejä. Jokaisella on ongelmia. Jokaisen elämä näyttää joskus ajautuvan umpikujaan. Väkivallan kierteestä selviävät ne ihmiset, joille umpikujan toiselta puolen näkyy toivon valo.

Elämä ei pääty kuolemaan, on ihmisen suurin toivo. Toivo ja vastuu ulottuvat kuoleman rajan toiselle puolen. Sieltä heijastuu toivo ja vastuu myös tähän maanpäälliseen elämään.

Meidät kristityt on kutsuttu tuomaan toivoa tähän toivottomaan maailmaan. Meidät on kutsuttu kertomaan, että armo ja anteeksiantamus kantavat kaiken toivottomuuden toiselle puolen.

Meidät on kutsuttu myös elämään lähimmäisiämme varten. Itsekkyys tuhoaa, lähimmäisenrakkaus rakentaa siltoja sekä ihmisten välille että tästä hetkestä tulevaisuuteen.

Omaa vastuutamme toisista ihmisistä emme voi siirtää toisille. Viranomainen ei koskaan voi korvata lähimmäistä. Ihmisen hyvinvointi riippuu siitä, kuinka paljon hänellä on rakastavia lähimmäisiä, jotka kantavat ihmisenä olemisen vastuuta.

Toisiin on vaikea vaikuttaa. Mutta jokainen voi vaikuttaa itseensä. Oman paikan täyttäminen on sekä suurinta että vaikeinta ihmisen elämässä.

Ehkä ihmeellisintä kristillisessä uskossa on anteeksiantaminen ja armo. Epäonnistunut ja langennut ihminen ei jää pahuutensa vangiksi. Kristus on sovittanut syntimme ja meillä on mahdollisuus aloittaa uudestaan, alusta. Emme ole synnin ja pahuuden vankeja. Meillä on uuden ja paremman elämän mahdollisuus.

Katumiseen, parannukseen ja uudelleen aloittamiseen kuuluu myös oman pahuuden tunnustaminen ja nöyrtyminen. Olen tehnyt väärin, langennut, vahingoittanut toisia ihmisiä. En ole hyvä. Olen paha ja huono ja tarvitsen apua.

Nöyrtyminen on vaikea paikka. Kulissit kaatuvat ja ihmisen omatkin silmät avautuvat. Sitä tarvitaan, jotta uuden ja paremman rakentaminen olisi mahdollista. Katumus ja turvautuminen Jumalan armoon on uusi, vahva kivijalka, jolle voi rakentaa entistä paremman elämän rakennuksen.

En oikein jaksa uskoa saarnoihin, puheisiin ja vakuutteluihin. Uskon enemmän siihen, että on ihmisiä, jotka omassa elämässään elävät todeksi katumuksen, parannuksen ja armon. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ihmiset näkevät sanojen taakse eivätkä sanat paina mitään, elleivät teot vahvista niitä tosiksi.

Elimme viime viikonvaihteessa helluntaita, kirkon syntymäpäivää. Alkuseurakunnan väkevin saarna oli se, että seurakunnan jäsenet rakastivat toisiaan ja pitivät toisistaan huolta. Se sai ihmiset liittymään kristittyihin. Rakkaudessa näkyi tulevaisuus ja toivo.

Sitä rakkautta juuri sinut on kutsuttu tuomaan tähän maahan, jonka ihmiset hämmentyneinä kysyvät, onko tällä kaikella mitään tarkoitusta.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 318:1-3

Heräätkö kevääseen?

Aamuhartaus to 10.05.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Olen näinä aamuina saanut herätä kevääseen. Kevätkukat kukkivat puutarhassa. Lintujen laulu kertoo pesimäpuuhien alkaneen. Kylvökoneet jyrräävät etelän pelloilla. Koivujen hiirenkorvat kasvavat silmissä. Aamuaurinko paistaa.

Keskelle kevätaamun rauhaa kajahtavat radion aamu-uutisten lukijan sanat: Kultakaivos saa laskea jätevesiään luontoon.

Kevätidylli räsähtää pirstaleiksi. Tilalle nousee ahdistus: Missä olemme ja mihin olemme menossa? Onko tulevaisuudessakin kevättä ja linnunlaulua? Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Turmeleeko meidän ahneutemme tulevien sukupolvien mahdollisuudet?

Muutama päivä sitten julkaistiin tutkimus, joka osoittaa, että vieraantuminen luonnosta saattaa sairastuttaa ihmisen. Allergialta ovat parhaiten suojassa ne, jotka ovat kasvaneet mahdollisimman lähellä rikasta ja monipuolista luontoa. Tämän kevään uutisia ovat myös lannoitetehtaan typpipäästöt ja kaivoksen rikastusaltaaseen kuolleet linnut.

Keskustelu luonnonvarojen vastuullisesta käytöstä ja luonnon suojelemisesta keretoo, että yhteinen omatuntomme on herännyt: ihminen on vastuussa luonnosta. Ei ole yhdentekevää, miten käytämme hyväksemme luonnon rikkauksia.

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä". Noista sanoista rakentuu kristillisen ympäristövastuun periaate: Ihmisellä on oikeus käyttää hyväkseen luonnon antimia, mutta hänellä on myös vastuu varjella luontoa turmeltumasta ja tuhoutumasta.

Jo nyt maailmassa on alueita, joilta on riistetty sekä luonnonvarat että tulevaisuuden elinkelpoisuus. On viljelty, mutta unohdettu varjella.

Turmeltunut maailma ei ole Jumalan luomistyön tahdon mukainen. Maailma on parhaimmillaan ihana puutarha, jonka hedelmistä nauttivat onnelliset ihmiset. Kaunis kevätaamu, joka tuo tullessaan lupauksen lämmöstä, ravinnosta, kauneudesta ja maan antimista, on Jumalan luomistyön lahja, josta ihmisellä on lupa nauttia.

Luonnossa näkyy Jumalan pyhän käden jälki. Sitä jälkeä olemme me kutsutut varjelemaan. Luomakunta on Jumalan pyhän läsnäolon paikka.

Luonto on itsessään arvokas. Se ei ole vain hyödykkeiden tuottaja. Luomakunta antaa elämää myös ihmiselle. Ihminen tarvitsee elääkseen luontoa. Olemme kasvien ja eläinten kanssa samassa veneessä. Jos me aiomme elää ihmisen arvoista elämää, meidän on annettava myös luonnon voida hyvin.

On hyvä muistaa, että myös ihminen on osa Jumalan luomakuntaa. Ihminen on Jumalan luoma aivan samoin kuin eläimet, kasvit, kivet ja kaikki, mitä maailmankaikkeus sisällään pitää.

Rahaa ei voi syödä emmekä voi elää maailmassa, jossa vain ne saavat syödä, joilla on siihen varaa.

Emme voi saattaa ympäristöämme sellaiseen tilaan, jossa sen kyky ruokkia ihmiset loppuu. Emme myöskään voi joutua tilanteeseen, jossa oikeus saada ravintoa riippuu ihmisen maksukyvystä.

Tiedämme, että kaikkialla maailmassa oikeus ravintoon ei tälläkään hetkellä kunnolla toteudu. Nälkä on maailmassa läsnä. Omassakin maassamme hyvin ja monipuolisesti syövät kaikkein parhaiten toimeentulevat ihmiset. Me emme jaa tasapuolisesti Jumalan luomakunnan hyvyyksiä.

Kun kevään aamuaurinko paistaa, kun kukat nostavat päätään pitkän talven jälkeen, kun linnut laulavat ja kevään tuoksut tulvivat ikkunasta sisään, ne kutsuvat meitä yhdessä Jumalan kanssa pitämään huolen kaikista luoduista.

Ihmisen tulee olla kuuliainen Jumalan tahdolle, myös ympäristöasioissa.

Yhteinen omatunto ympäristöasioissa on hyvä asia. Se auttaa meitä etsimään ja löytämään yhdessä ratkaisuja, joissa ikävien uutisten sijaan löytyy riemullisia kertomuksia siitä, miten kauniilla maalla on tulevaisuus ja toivo.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 572:1-2

Sua lähde kaunis katselen

Aamuhartaus la 05.05.2012
Maria Takala-Roszczenko, kanttori, Ortodoksinen kirkko, Jyväskylä

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Pääsiäisen juhlakauden neljännellä viikolla ortodoksinen kirkko viettää pääsiäisen keskijuhlaa. Juhlan teemana on vesi. ”Tulkaa ja ammentakaa kuolemattomuuden vettä”, lauletaan kirkkoveisussa. Keskijuhlan sanoma perustuu Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen kaivolla. Vettä noutamaan tullut nainen saa Kristukselta lupauksen: ”Joka juo tätä [kaivon] vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:13-14)

Vesi on koko luomakunnan elinehto. Siitä on elämä alkanut ja ilman sitä ei mikään pysy hengissä. Me tunnemme veden elävöittävän voiman erityisesti näin keväisin. Kevätsade sulattaa lumet, pyyhkii pois lian, pehmentää maan ja herättää luonnon jälleen uuteen elämään. Jos olet nähnyt, miten kuiva aavikko puhkeaa kukkaan sateen jälkeen, ymmärrät, mikä eläväksi tekevä voima vedellä onkaan – autio erämaa puhkeaa ennalta arvaamattomaan vehreyteen.

Uskovalle ihmiselle vesi on osa sitä luomakuntaa, jota viljelemään ja varjelemaan ihminen on asetettu. Kuten kaikki hyvä, sekin tulee Jumalalta. Sen takia Jumalan puoleen käännytään rukouksin myös hyvien säiden ja hiljaisten sateiden puolesta.

Täällä tuhansien järvien maassa vesi on meille lähes itsestäänselvyys. Muutamaan sukupolveen meidän ei ole tarvinnut nähdä vaivaa vetemme eteen, ei nostaa sitä kaivosta, ei kantaa sitä hartiavoimin kodin tarpeisiin. Toisin kuin monessa kuivuudesta kärsivässä maassa, vedensaanti ei määritä meidän elämäämme. Huolettomuutemme on kuitenkin valitettavasti muuttunut kunnioituksen puutteeksi elämän välikappaletta kohtaan. Kun ruokamme ei nouse ainoastaan järvistä, joista, tai niiden juottamista metsistä, meille on tullut samantekeväksi, mitä tehtaat, kaivokset ja viljelykset vesiin päästävät. Lasillinen siinä missä kylpyammeellinenkin vettä valuu alas viemäristä ilman että tuntisimme tuhlaavamme meille annettua lahjaa.

Suhteemme veteen muistuttaa monessa mielessä suhdettamme uskoon. Niin kauan kuin elämässämme menee hyvin, meillä on varaa olla huolettomia sielumme elämän suhteen. Meillä on varaa lykätä Jumalan muistamista jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jossa ajattelemme käsittelevämme kaikki vaivaa ja ponnistelua vaativat asiat. Kun emme katso tarvitsevamme uskoa, se on meille kuin lasillinen vettä, jonka kaadamme pois, jos meitä ei huvitakaan sitä juoda. Vasta kun löydämme itsemme siitä vedettömästä autiomaasta, jollaiseksi elämämme voi joskus muuttua, ymmärrämme, mitä tarkoittaa jano.

Karuimmat hetket elämässämme ovat kuitenkin meille parhaita hetkiä todellisen elämän lähteen löytämiseen. Kun maalliset lähteet ovat kuivuneet, on yksi lähde, josta me voimme aina ammentaa. Kristus sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” Tätä Kirkko meille tarjoaa: elämän vettä, joka virvoittaa meidät, pyyhkii meistä pois pahuuden lian, ja kasvattaa meissä hyvää hedelmää. Tämän iankaikkisen elämän lähteen löydettyämme meiltä ei puutu enää mitään.


Musiikki: "Ottakaa vastaan Kristuksen Ruumis, juokaa kuolemattomasta lähteestä. Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää Häntä korkeuksissa. Halleluja." (Ehtoollislauselmat, säv. Leonid Bashmakov). Esittäjä: Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro (joht. Risto Matsi)

Minun unelmani

Aamuhartaus to 26.04.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näinä viikkoina käydään Norjassa tuskallista oikeudenkäyntiä viime heinäkuun Utöijan joukkosurman tekijää vastaan. Lehdissä on päivittäin uutisia siitä, miten maailman kriisipesäkkeissä on tapettu sekä sotilaita että siviilejä. Omasta lähipiiristämme kantautuu uutisia, joissa ihminen on käsittämättömästi surmannut oman perheensä ja lopulta myös itsensä.

Olemme kristillisen uskomme mukaan tottuneet ajattelemaan, että elämä on pyhä ja sitä tulee kaikissa tilanteissa varjella. Elämä on Jumalan antama lahja, jota tulee kunnioittaa.

Joka kerta, kun elämä katkeaa ennen aikojaan, pysähdymme miettimään, mikä meni pieleen. Mitä olisimme voineet tehdä toisin, jotta tragedia olisi voitu välttää?

Meillä jokaisella on unelma omasta hyvästä elämästä. Joskus se on tiedostettu, joskus alitajuinen. Meillä jokaisella on myös unelma hyvästä maailmasta, mitä haluamme toinen toisiltamme ja mikä on minun paikkani, mitkä minun oikeuteni yhteisessä elämässämme

Ihmisten unelmat ovat erilaisia. Kun ne kohtaavat, syntyy ristiriita.

Unelma ei toteudu. Jos minun unelmani toteutuu, sinun jää jalkoihin. Jos sinun unelmasi toteutuu, minun jää täyttymättä. Pelkkien unelmien varassa ei kukaan voi elää. Kaikki yhteinen elämämme on unelmien yhteen sovittamista, yhtä aikaa sekä luopumista omasta että rikastumista toisten unelmista.

Unelmien ristiriidat näkyvät myös yhteisessä elämässämme. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä maailma. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä perhe, erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä puoliso, millaisia hyvät lapset, millaisia hyvät naapurit, millaisten ihmisten keskellä haluamme tehdä työtä, viettää vapaa-aikaa ja suorittaa jokapäiväisiä askareitamme.

Onko minulla oikeus vaatia toisia elämään minun unelmaani - ja ehkä hylkäämään omansa? Onko minun uhrattava omat unelmani, jotta toisen unelma voisi täyttyä?

Tuhoaako minun unelmani täyttymättä jääminen minun elämäni ja läheisteni elämän? Ovatko myös täyttymättömät unelmat sovitettavissa keskenään?

On varmasti niin, että kenenkään unelma sen enempää omasta elämästä kuin yhteisestä maailmasta ei voi koskaan täydellisesti toteutua. Joudumme elämään täyttymättömien unelmien maailmassa ja etsimään siinä oman tiemme ja paikkamme. Elämisen taito ei ehkä niinkään ole unelmien toteuttamisessa kuin niistä luopumisessa.

Omistaako ihminen oman elämänsä? Kukaan ei ole itse elämäänsä ansainnut. Ei meiltä kysytty, halusimmeko syntyä tähän maailmaan.

Kristitty ihminen ajattelee, että elämä on Jumalan antama tehtävä ja mahdollisuus. Elämän unelma voi olla myös tehtävä. Sen oleellisena sisältönä on, että olemme tässä maailmassa toisiamme, emme niinkään itseämme varten. Elämä voi olla itsekeskeinen tai elämä voi olla lähimmäiskeskeinen.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi! Rakkauden kaksoiskäskyllä on kolme kohdetta: Jumala, lähimmäinen ja minä itse. Jos nämä kaikki kolme rakkautta toteutuvat, ihmisen on hyvä elää ja hän säteilee rakkautta myös niihin, jotka elävät hänen kanssaan.

Itsekeskeisyyden ja lähimmäiskeskeisyyden välillä on suunnaton ero. Itsekeskeisyys voi johtaa itsetuhoon tai lähimmäisten tuhoamiseen. Lähimmäiskeskeisyys vie parhaimmillaan uusiin haasteisiin. Tehtävä laajenee eikä lopu koskaan.

Toisen ihmisen unelmien ja tarpeiden näkeminen johtaa myös oman paikan näkemiseen.

Oikeudenkäynnit ja tuomiot eivät saa tehtyä tekemättömäksi. Menetyt läheiset eivät palaa. Voimme vain odottaa ja toivoa, että tapaamme läheisemme kuoleman rajan toisella puolen.

Sitä odottaessa voimme keskittyä elämään yhdessä läheistemme kanssa toinen toistemme unelmia ja rakastamaan toinen toistamme.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 509

---

	Ero isoisien, isien ja poikien välillä Onnekas Inger, Verkossa
Viesti :	Kirje Isälle "Olkaa nyt hetki vielä lapsia, minä olen niin hidas, en ole ehtinyt olla kunnon isä." Näin tulkitsin ajatuksesi, kun vietit 92-vuotis isänpäivää. Olin jo ollut luonasi lähes 10 vuotta. Tulit kunnon isäksi, kun ilmoitit avun tarpeesta ajatellen äidin laitokseen joutumista. Osat olivat vaihtuneet, mutta vanhemmistani ei tullut minulle lapsia, vaan pysyivät vanhempina kuolemaansa asti. Lapset olin jättänyt selviämään omillaan ja ovat selvinneet. Vuoden kuluttua 93. syntymä- ja isänpäivä jäi viimeiseksi kotona lasten ympäröimänä. Seuraavat kolme kuukautta teit kuolemaa rankan elvytyksen jälkeen. Minun voimani eivät riittäneet enää kotona hoitamiseen. Valmistauduin muuttamaan pois, mutta vielä joka päivä kävin vuodeosastolla pitämässä puoliasi; että avanne pitää hoitaa, ruokaa ja juomista pitää antaa ja hengitysvaikeuksiin happea. Pyyntöihini vastattiin: "Vanhan ihmisen aineenvaihdunta on niin hidastunut, ettei enää tarvitse mitään." Nesteenpoistopiikki lihakseen kuivatusyrityksestä huolimatta kestit helmikuun kuudenteen ja valitsit meille naispresidentin. Seuraavana 7.2. - oman isäsi kuolinpäivänä "jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otit konttisi naulastaan ja kiirehdit karjateille." Join 100-vuotissyntymäpäivän kahvit, kun enon hautajaisten käsiohjelman noutaja poikkesi luonani. Vaikka eläisit vielä, hartain toiveesi ei toteutuisi, nähdä perikuntasi istuvan yksimielisenä sukupolvien pöydän ympärillä. Kerron hyviä asioita, jos siellä ei noteerata joka päivä pörssikursseja. Sinusta tuli kuolemasi jälkeen miljonääri. Siitä pitivät pesänjakajat huolen. Olen oppinut uuden kirjoitustaidon verkossa. Asun Verkkokirjoittajan talossa. Saarikosken kanssa vietämme yhteistä ruokatuntia silloin tällöin. Pentti ei hoppuile ruoka-ajoista, onhan hänellä kestopullonsa enkä itseäni varten kata pöytää 5x/päivässä. Olen niin omavarainen, että parvekkeella on eroottinen hautausmaa Pariisissa olevan mallin mukaan. Kätken siihen kaikki, jotka ovat ymmärtäneet ymmärtämiseni väärin. Iloitsen uudesta seurakunnasta, luopumatta lapsenuskosta. Kysyn lapsenlapsilta: Millainen olit heidän mielestään? Olet muistoissa mukava, vaikka eivät erota, olitko jo kuollut, kun syntymäpäiväkuvassa istuvat sylissäsi.
	12. marraskuuta 2006 19:40:52