Heräätkö kevääseen?

Aamuhartaus to 10.05.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Olen näinä aamuina saanut herätä kevääseen. Kevätkukat kukkivat puutarhassa. Lintujen laulu kertoo pesimäpuuhien alkaneen. Kylvökoneet jyrräävät etelän pelloilla. Koivujen hiirenkorvat kasvavat silmissä. Aamuaurinko paistaa.

Keskelle kevätaamun rauhaa kajahtavat radion aamu-uutisten lukijan sanat: Kultakaivos saa laskea jätevesiään luontoon.

Kevätidylli räsähtää pirstaleiksi. Tilalle nousee ahdistus: Missä olemme ja mihin olemme menossa? Onko tulevaisuudessakin kevättä ja linnunlaulua? Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Turmeleeko meidän ahneutemme tulevien sukupolvien mahdollisuudet?

Muutama päivä sitten julkaistiin tutkimus, joka osoittaa, että vieraantuminen luonnosta saattaa sairastuttaa ihmisen. Allergialta ovat parhaiten suojassa ne, jotka ovat kasvaneet mahdollisimman lähellä rikasta ja monipuolista luontoa. Tämän kevään uutisia ovat myös lannoitetehtaan typpipäästöt ja kaivoksen rikastusaltaaseen kuolleet linnut.

Keskustelu luonnonvarojen vastuullisesta käytöstä ja luonnon suojelemisesta keretoo, että yhteinen omatuntomme on herännyt: ihminen on vastuussa luonnosta. Ei ole yhdentekevää, miten käytämme hyväksemme luonnon rikkauksia.

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä". Noista sanoista rakentuu kristillisen ympäristövastuun periaate: Ihmisellä on oikeus käyttää hyväkseen luonnon antimia, mutta hänellä on myös vastuu varjella luontoa turmeltumasta ja tuhoutumasta.

Jo nyt maailmassa on alueita, joilta on riistetty sekä luonnonvarat että tulevaisuuden elinkelpoisuus. On viljelty, mutta unohdettu varjella.

Turmeltunut maailma ei ole Jumalan luomistyön tahdon mukainen. Maailma on parhaimmillaan ihana puutarha, jonka hedelmistä nauttivat onnelliset ihmiset. Kaunis kevätaamu, joka tuo tullessaan lupauksen lämmöstä, ravinnosta, kauneudesta ja maan antimista, on Jumalan luomistyön lahja, josta ihmisellä on lupa nauttia.

Luonnossa näkyy Jumalan pyhän käden jälki. Sitä jälkeä olemme me kutsutut varjelemaan. Luomakunta on Jumalan pyhän läsnäolon paikka.

Luonto on itsessään arvokas. Se ei ole vain hyödykkeiden tuottaja. Luomakunta antaa elämää myös ihmiselle. Ihminen tarvitsee elääkseen luontoa. Olemme kasvien ja eläinten kanssa samassa veneessä. Jos me aiomme elää ihmisen arvoista elämää, meidän on annettava myös luonnon voida hyvin.

On hyvä muistaa, että myös ihminen on osa Jumalan luomakuntaa. Ihminen on Jumalan luoma aivan samoin kuin eläimet, kasvit, kivet ja kaikki, mitä maailmankaikkeus sisällään pitää.

Rahaa ei voi syödä emmekä voi elää maailmassa, jossa vain ne saavat syödä, joilla on siihen varaa.

Emme voi saattaa ympäristöämme sellaiseen tilaan, jossa sen kyky ruokkia ihmiset loppuu. Emme myöskään voi joutua tilanteeseen, jossa oikeus saada ravintoa riippuu ihmisen maksukyvystä.

Tiedämme, että kaikkialla maailmassa oikeus ravintoon ei tälläkään hetkellä kunnolla toteudu. Nälkä on maailmassa läsnä. Omassakin maassamme hyvin ja monipuolisesti syövät kaikkein parhaiten toimeentulevat ihmiset. Me emme jaa tasapuolisesti Jumalan luomakunnan hyvyyksiä.

Kun kevään aamuaurinko paistaa, kun kukat nostavat päätään pitkän talven jälkeen, kun linnut laulavat ja kevään tuoksut tulvivat ikkunasta sisään, ne kutsuvat meitä yhdessä Jumalan kanssa pitämään huolen kaikista luoduista.

Ihmisen tulee olla kuuliainen Jumalan tahdolle, myös ympäristöasioissa.

Yhteinen omatunto ympäristöasioissa on hyvä asia. Se auttaa meitä etsimään ja löytämään yhdessä ratkaisuja, joissa ikävien uutisten sijaan löytyy riemullisia kertomuksia siitä, miten kauniilla maalla on tulevaisuus ja toivo.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 572:1-2

Sua lähde kaunis katselen

Aamuhartaus la 05.05.2012
Maria Takala-Roszczenko, kanttori, Ortodoksinen kirkko, Jyväskylä

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Pääsiäisen juhlakauden neljännellä viikolla ortodoksinen kirkko viettää pääsiäisen keskijuhlaa. Juhlan teemana on vesi. ”Tulkaa ja ammentakaa kuolemattomuuden vettä”, lauletaan kirkkoveisussa. Keskijuhlan sanoma perustuu Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen kaivolla. Vettä noutamaan tullut nainen saa Kristukselta lupauksen: ”Joka juo tätä [kaivon] vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:13-14)

Vesi on koko luomakunnan elinehto. Siitä on elämä alkanut ja ilman sitä ei mikään pysy hengissä. Me tunnemme veden elävöittävän voiman erityisesti näin keväisin. Kevätsade sulattaa lumet, pyyhkii pois lian, pehmentää maan ja herättää luonnon jälleen uuteen elämään. Jos olet nähnyt, miten kuiva aavikko puhkeaa kukkaan sateen jälkeen, ymmärrät, mikä eläväksi tekevä voima vedellä onkaan – autio erämaa puhkeaa ennalta arvaamattomaan vehreyteen.

Uskovalle ihmiselle vesi on osa sitä luomakuntaa, jota viljelemään ja varjelemaan ihminen on asetettu. Kuten kaikki hyvä, sekin tulee Jumalalta. Sen takia Jumalan puoleen käännytään rukouksin myös hyvien säiden ja hiljaisten sateiden puolesta.

Täällä tuhansien järvien maassa vesi on meille lähes itsestäänselvyys. Muutamaan sukupolveen meidän ei ole tarvinnut nähdä vaivaa vetemme eteen, ei nostaa sitä kaivosta, ei kantaa sitä hartiavoimin kodin tarpeisiin. Toisin kuin monessa kuivuudesta kärsivässä maassa, vedensaanti ei määritä meidän elämäämme. Huolettomuutemme on kuitenkin valitettavasti muuttunut kunnioituksen puutteeksi elämän välikappaletta kohtaan. Kun ruokamme ei nouse ainoastaan järvistä, joista, tai niiden juottamista metsistä, meille on tullut samantekeväksi, mitä tehtaat, kaivokset ja viljelykset vesiin päästävät. Lasillinen siinä missä kylpyammeellinenkin vettä valuu alas viemäristä ilman että tuntisimme tuhlaavamme meille annettua lahjaa.

Suhteemme veteen muistuttaa monessa mielessä suhdettamme uskoon. Niin kauan kuin elämässämme menee hyvin, meillä on varaa olla huolettomia sielumme elämän suhteen. Meillä on varaa lykätä Jumalan muistamista jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jossa ajattelemme käsittelevämme kaikki vaivaa ja ponnistelua vaativat asiat. Kun emme katso tarvitsevamme uskoa, se on meille kuin lasillinen vettä, jonka kaadamme pois, jos meitä ei huvitakaan sitä juoda. Vasta kun löydämme itsemme siitä vedettömästä autiomaasta, jollaiseksi elämämme voi joskus muuttua, ymmärrämme, mitä tarkoittaa jano.

Karuimmat hetket elämässämme ovat kuitenkin meille parhaita hetkiä todellisen elämän lähteen löytämiseen. Kun maalliset lähteet ovat kuivuneet, on yksi lähde, josta me voimme aina ammentaa. Kristus sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” Tätä Kirkko meille tarjoaa: elämän vettä, joka virvoittaa meidät, pyyhkii meistä pois pahuuden lian, ja kasvattaa meissä hyvää hedelmää. Tämän iankaikkisen elämän lähteen löydettyämme meiltä ei puutu enää mitään.


Musiikki: "Ottakaa vastaan Kristuksen Ruumis, juokaa kuolemattomasta lähteestä. Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää Häntä korkeuksissa. Halleluja." (Ehtoollislauselmat, säv. Leonid Bashmakov). Esittäjä: Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro (joht. Risto Matsi)

Minun unelmani

Aamuhartaus to 26.04.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näinä viikkoina käydään Norjassa tuskallista oikeudenkäyntiä viime heinäkuun Utöijan joukkosurman tekijää vastaan. Lehdissä on päivittäin uutisia siitä, miten maailman kriisipesäkkeissä on tapettu sekä sotilaita että siviilejä. Omasta lähipiiristämme kantautuu uutisia, joissa ihminen on käsittämättömästi surmannut oman perheensä ja lopulta myös itsensä.

Olemme kristillisen uskomme mukaan tottuneet ajattelemaan, että elämä on pyhä ja sitä tulee kaikissa tilanteissa varjella. Elämä on Jumalan antama lahja, jota tulee kunnioittaa.

Joka kerta, kun elämä katkeaa ennen aikojaan, pysähdymme miettimään, mikä meni pieleen. Mitä olisimme voineet tehdä toisin, jotta tragedia olisi voitu välttää?

Meillä jokaisella on unelma omasta hyvästä elämästä. Joskus se on tiedostettu, joskus alitajuinen. Meillä jokaisella on myös unelma hyvästä maailmasta, mitä haluamme toinen toisiltamme ja mikä on minun paikkani, mitkä minun oikeuteni yhteisessä elämässämme

Ihmisten unelmat ovat erilaisia. Kun ne kohtaavat, syntyy ristiriita.

Unelma ei toteudu. Jos minun unelmani toteutuu, sinun jää jalkoihin. Jos sinun unelmasi toteutuu, minun jää täyttymättä. Pelkkien unelmien varassa ei kukaan voi elää. Kaikki yhteinen elämämme on unelmien yhteen sovittamista, yhtä aikaa sekä luopumista omasta että rikastumista toisten unelmista.

Unelmien ristiriidat näkyvät myös yhteisessä elämässämme. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä maailma. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä perhe, erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä puoliso, millaisia hyvät lapset, millaisia hyvät naapurit, millaisten ihmisten keskellä haluamme tehdä työtä, viettää vapaa-aikaa ja suorittaa jokapäiväisiä askareitamme.

Onko minulla oikeus vaatia toisia elämään minun unelmaani - ja ehkä hylkäämään omansa? Onko minun uhrattava omat unelmani, jotta toisen unelma voisi täyttyä?

Tuhoaako minun unelmani täyttymättä jääminen minun elämäni ja läheisteni elämän? Ovatko myös täyttymättömät unelmat sovitettavissa keskenään?

On varmasti niin, että kenenkään unelma sen enempää omasta elämästä kuin yhteisestä maailmasta ei voi koskaan täydellisesti toteutua. Joudumme elämään täyttymättömien unelmien maailmassa ja etsimään siinä oman tiemme ja paikkamme. Elämisen taito ei ehkä niinkään ole unelmien toteuttamisessa kuin niistä luopumisessa.

Omistaako ihminen oman elämänsä? Kukaan ei ole itse elämäänsä ansainnut. Ei meiltä kysytty, halusimmeko syntyä tähän maailmaan.

Kristitty ihminen ajattelee, että elämä on Jumalan antama tehtävä ja mahdollisuus. Elämän unelma voi olla myös tehtävä. Sen oleellisena sisältönä on, että olemme tässä maailmassa toisiamme, emme niinkään itseämme varten. Elämä voi olla itsekeskeinen tai elämä voi olla lähimmäiskeskeinen.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi! Rakkauden kaksoiskäskyllä on kolme kohdetta: Jumala, lähimmäinen ja minä itse. Jos nämä kaikki kolme rakkautta toteutuvat, ihmisen on hyvä elää ja hän säteilee rakkautta myös niihin, jotka elävät hänen kanssaan.

Itsekeskeisyyden ja lähimmäiskeskeisyyden välillä on suunnaton ero. Itsekeskeisyys voi johtaa itsetuhoon tai lähimmäisten tuhoamiseen. Lähimmäiskeskeisyys vie parhaimmillaan uusiin haasteisiin. Tehtävä laajenee eikä lopu koskaan.

Toisen ihmisen unelmien ja tarpeiden näkeminen johtaa myös oman paikan näkemiseen.

Oikeudenkäynnit ja tuomiot eivät saa tehtyä tekemättömäksi. Menetyt läheiset eivät palaa. Voimme vain odottaa ja toivoa, että tapaamme läheisemme kuoleman rajan toisella puolen.

Sitä odottaessa voimme keskittyä elämään yhdessä läheistemme kanssa toinen toistemme unelmia ja rakastamaan toinen toistamme.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 509