Koulu on kuin tulevaisuus

Iltahartaus pe 22.03.2013
Ann-Christine Marttinen, toimittaja, Helsinki
Kaksitoista vuotta sitten pieni kymmenenvuotias poika istui videohaastattelussa Venezuelan Valenciassa. Mieheni kuvasi häntä poikien turvakodissa, jonka nimi oli Amor, Fe y Esperanza, Rakkaus, Usko ja Toivo. Pojat, jotka asuivat tässä luterilaisen kirkon turvakodissa, olivat kokeneet paljon enemmän pahaa, kuin lapsen elinikänään pitäisi kokea. Ja lisäksi heidät oli hylätty.

Tavallisesti tarina alkaa siitä, että isä hylkää äidin ja lapset. Sitten äiti yrittää pitää elämän kasassa niin kauan kuin jaksaa. Sitten lapsi yrittää pärjätä niin kauan kuin jaksaa. Kun lapsi on kerran hylätty kestää kauan, ennen kuin hän rakentaa luottamuksen kehenkään uudelleen.

Jos aikuinen ei sitoudu lapseen ja pysy hänen lähellään, on lapselle hyvin vaikea vakuuttaa, että Jumala sitoutuu.

Käynti turvakodissa Valenciassa ja 10-vuotiaan Ronnye Grimaldyn tarina ei ole jättänyt minua rauhaan kaikkina näinä vuosina. Palaan siihen yhä uudestaan. Olen kirjoittanut ja olen puhunut Ronnyesta.

Haastattelussa Ronnye on hyvin vakava ja katsoo suoraan kameraan.

Minulla ei ole aavistustakan, mistä poika oli saanut ruhtinaallisen nimensä Grimaldy. Ehkä äiti oli nähnyt kuvia Monacon herttuasta. Nimi on tärkeä juttu. Sillä voi köyhäkin kohottaa itsetuntoaan. Ronnyen turvakotikaverin nimi oli Clint von Richard, filmitähti Clint Eastwoodin mukaan. Clint von Richardin veljen nimi oli Lennon Philips, John Lennonin mukaan. Nämä tummaihoiset veljekset olivat kyllä aika järkyttyneitä, kun he saivat tietää, että kaimat Eastwood ja Lennon olivatkin valkoihoisia.

Ronnyen isä katosi, sitten sukulaiset. Äiti jäi yksin pojan kanssa. Sitten äiti sairastui ja poika keräsi heidän elantonsa kaatopaikalta. Lopuksi äiti luovutti lapsen turvakotiin.

-Minulla on perhe, jota en koskaan ole tuntenut, pohtii poika. Muistan, että myös kaikki setäni katosivat, isä ja isoisä ja isoäiti.

Haluatko sinä, että sinulla jonain päivänä on oma perhe?

-Kyllä. Minä haluaisin sellaisen perheen, joka uskoisi Jumalan sanaan, joka ei olisi kamalan rikas eikä mitään sellaista. Vaan rauhallisen perheen, joka auttaisi minua, isän, joka opettaisi minulle kaiken minkä tietää. Ja että minulla olisi myös veljiä, jotka auttaisivat minua ja minä auttaisin heitä.

Jos sinulla on jonain päivänä omia lapsia, miten sinä kasvattaisit heitä?

-Tota… en koskaan jättäisi heitä. Auttaisin heitä, puolustaisin heitä, koska he olisivat niin kuin osa minua. Opettaisin heitä tekemään hyviä asioita. En koskaan laittaisi heitä huonoille teille.

Entä koulu? Miksi se on tärkeää ihmisen elämässä?

-Koulu on minulle tärkeää, koska koulu on kuin tulevaisuus, jonka saa, kun on jo aikuinen, iso.

Mitä sinä tahdot tehdä aikuisena?

-Minä haluan tulla kemian insinööriksi, sanoo lapsi yllättäen. Hän oli kai jostain kuullut, että Venezuelan öljyteollisuudessa tienaa hyvin

Tunnetko sinä insinöörejä?

-En minä ole koskaan tuntenut ketään, mutta minusta tuntuu kuin se olisi voitto.

Entä millaisia harrastuksia sinulla on?

-Minun ajankuluni on tietää miten muut voivat, voisi sanoa, vastaa 10-vuotias vakavana.

Jos voisit tavata kenen ihmisen tahansa maailmassa, niin kuka se olisi?

-Haluaisin tavata jonkun mukavan ihmisen, joka kunnioittaisi muita ihmisiä. Joka ei olisi paha ihminen, vaan jolla olisi paljon uskoa sydämessään.

Tämä kaikki tapahtui 12 vuotta sitten. Olen monta kertaa miettinyt mitä kuuluu tälle lapselle, jonka ajankulu oli tietää miten muut voivat. Onko hän elossa? Kävikö hän koulunsa loppuun?

Ja sitten, pari viikkoa sitten tuli postilaatikkoon Lähetyssanomat. Selailin sitä. Yhtäkkiä hyppäsi tekstin sisältä lihavoituna nimi Ronnye Grimaldy. Työtoverini oli kirjoittanut hänestä jutun.

Kuvassa virnisteli nuori mies, joka oli tullut talkoisiin Valencian kirkon joulumyyjäisiin, makkaramestareiden avuksi. Ronnye on viittä vaille valmis liikunnanopettaja, joka haaveilee jatkavansa vielä yliopisto-opintojaan ja haluaa valmistua fysioterapeutiksi. Jalkapallo on hänen intohimonsa. Hän muistaa miten hiki otsalla puursi läksyjä suomalaisten lähetystyöntekijöiden ja tukiopettajien kanssa. Kaikki oli silloin niin vaikeaa.

Ronnye on yhteydessä myös muihin turvakodin poikiin. Kaikilla on kuulemma töitä, joku on perustanut oman firman, joku on ammattisotilas, monilla on jo oma perhe ja lapsia.

Amor, Fe y Esperanza, Rakkaus, Usko ja Toivo. Turvakodissa oli aikuisia jotka jaksoivat rakastaa, uskoa ja toivoa, vaikka elämä ei aina ollut hallittua eikä siistiä. Mutta he loivat näiden lasten kaaokseen järjestystä ja heidän elämäänsä tarkoitusta.

Jumala siunatkoon Ronnye Grimaldia ja hänen tulevaisuuttaan liikunnanopettajana tai fysioterapeuttina. Jumala siunatkoon kaikkia turvakodin työntekijöitä, jotka auttoivat näitä poikia jaloilleen. Ja Jumala siunatkoon tänään kaikkia niitä, jotka tekevät työtä sen eteen, että lasten ja nuorten kaaos muuttuisi toivoksi ja uskoksi.

Musiikki: Gabriel Suovanen laulaa Ruotsin kirkon suomalaisen virren Nyt kohti taivasta katselen.