Raitis ja Reipas

 

Iltahartaus pe 15.11.2013
Harri ja Sisko Raitis, kirjailija ja rovasti, Turku
HR: Luetaanko Raamattua?

SR: Luetaan.

HR: Saarnaajan kirjasta: Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee? Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmiselle heidän rasituksekseen. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. Äkkipäätä ajatellen tuntuu tuo kovalta puheelta isovanhemmalle, jonka työ alkaa olla enimmäkseen takanapäin.

SR: Varsinkin kun muistaa, että Saarnaajan kirja alkaa sanoilla: Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.

HR: Ei kuitenkaan pidä masentua, vaan lukea eteenpäin, ja silloin selviää, että saarnaajan tarkoitus ei ole masentaa vanhoja ihmisiä, vaan kertoa, mikä on ihmisen paikka pyhän Jumalan edessä. Näin teksti jatkuu: Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä. Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.

SR: Ei siis pidä kuvitella olevansa Jumala, joka aherruksellaan saattaa tämän maailman valmiiksi. Ihmisen osa on toinen. Hänellä on oma paikkansa sukupolvien ketjussa, ja on lohdullista muistaa, että joku on tätä minunkin sarkaani jo aikaisemmin kyntänyt, ja joku tulee kyntämään tulevaisuudessakin. Työ ei jää kesken, vaikka minä siitä luovun. Sellainenkin säntillistä ja tarkkaa ihmistä lohduttaa, että voi luottaa kaiken tulevan kunnolla tehdyksi myös tulevina aikoina. Nuorissa on tulevaisuus, vaikka joskus epäilyttää, etteivät ne kuitenkaan samaan pysty kuin minä. Takeena on saarnaajan sana: Minä oivalsin, että kaikki minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen.

HR: Noissa sanoissa kaikuu suuri viisaus. Eikä se ole lainkaan riippuvainen siitä miten lukija suhtautuu Raamattuun. Ikiaikainen viisaus siinä kumajaa, vaikka lukija ei tunnustaisi Jumalan sanan auktoriteettia. Ei totuudelle mitään voi. Mielipiteensä siitä voi lausua, mutta ei se totuutta muuta. Paavalin vapauden julistus galatalaisille tulee myös mieleen: Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
Siinä lisää ihmisen paikan määrittelyä. Kristus on todella Vapahtaja, joka vapauttaa meidät myös Raamatun alkulehdillä kerrotusta kiusauksesta, halusta olla Jumala. Jumala on niin hyvä, että on Kristuksen kautta vapauttanut meidät pyrkimästä omilla teoillamme yhtään pitemmälle kuin on mahdollista päästä.

SR: Toisaalta on meillä velvollisuuksiakin. Osaksemme annettu sarka on kynnettävä, on pyrittävä tekemään kaikki niin hyvin kuin osaamme. Eikö Luther kirjoittanut vapaudesta siihen tapaan, että Kristuksen tähden kristitty on täysin vapaa, mutta rakkauden tähden kaikkien orja. Hyvin sanottu. Tieto vapaudesta antaa uskomattoman paljon voimaa ja rakkaus ja toisten palveleminen määrää suunnan. ”älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” Paavali opastaa galatalaisia.

HR: Ei ole helppoa, ei onnistu kovin hyvin vielä tänään, mutta huomenna täytyy taas yrittää. Helpottaa lukea niitä saarnaajan sanoja, joissa lohdutellaan, että kaikella on määräaikansa: Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa.