Aamuhartaus pe 20.12.2013

Aamuhartaus pe 20.12.2013
Hilkka Olkinuora, pastori, Inkoo
(Musiikkia)

Tämä on tarina aasista ja rististä.

”Tuokaa minulle aasi”, Jeesus sanoi. Ja opetuslapset löysivät vaatimattoman aasinvarsan, ja toivat sen hänelle, ja niin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin kansanjoukkojen hurratessa, kuten profeetat olivat ennustaneet. Ja pieni aasi oli tehtävästään hyvin hämmentynyt ja hyvin ylpeä ja seurasi Jeesusta kaikkialle.

Viikkoa myöhemmin kaikki oli toisin: Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja hän raahasi ristinpuuta horjahdellen kohti mestauspaikkaa. Häntä ennen ylistäneet kansanjoukot piirittivät hänet nyt uhkaillen ja pilkaten. Pikku aasi kulki levottomana Jeesuksen perässä ja olisi välttämättä halunnut auttaa rakasta isäntäänsä kantamaan raskasta ristiä, mutta se sysättiin syrjään: ”Pois tieltä, halpa elukka!”

Mutta aasipa on sitkeä eläin, ja nin se pääsi kuin pääsikin Pääkallokukkulalle asti, ja jäi sinne ääneti ja liikkumatta katsomaan ristiinnaulittua Herraansa vielä silloinkin, kun kaikki muut olivat lähteneet pois. Kun sekin sitten lopulta kääntyi lähteäkseen hiljaa auringon juuri laskiessa, heitti risti varjonsa sen ylle, sen pörröiseen niskaan ja karheaan selkään. Siitä lähtien kaikki aasit ovat kantaneet selässään ristiä sen rakkauden ja kestävyyden merkkinä, jota nämä Luojan nöyrimmät luontokappaleet osoittivat Jumalan poikaa kohtaan.”

Se oli tarina aasista ja rististä.
Aasi on näiden aikojen eläin.
Se kantaa Jeesusta adventin kuninkaana.
Se todistaa Jeesuksen syntymää joulun lapsena.
Se auttaa pyhän perheen pakoon.
Ja tämän vanhan, pienen kertomuksen mukaan se on mukana myös silloin, kun joulu täydellistyy pääsiäisessä, kun Jumalan syntyminen ihmiseksi saa päätepisteensä ihmisen kuolemisessa Jumalaksi.
Aasi on mukana alusta loppuun ja lopusta alkuun.
Jeesuksen elämänkulussa se edustaa meitä, sinua ja minua.

Mekin kannamme kastettuina Kristuksen ristiä, ja se kantaa meitä. Mekin olemme taviksia taivaallisessa näytelmässä, joka tapahtuu täällä maan päällä. Mekin pystymme rakastamaan niin, että se jättää meihin pysyvän jäljen - pystymme, koska meitäkin Jeesus rakasti niin paljon. Pikkuinen aasi seurasi Jeesusta loppuun asti ja kantoi rohkeasti rakkauden taakan. Mitähän taakkaa sinä, ystäväni, kannat, se saattaisi tänään, joulun alla aprikoida.

Ettei vain sisimpääsi olisi jäänyt lapsuuden ajoilta kysymys ”Onko täällä kilttejä lapsia?!” Kauhistuttava ja paljastava kysymys joka kiskaisi hetkessä mieleen kaikki koko vuoden mittaan tehdyt isot ja pienet rikkeet ja kujeet, ja sitten sitä oli hetken, pienen mutta hirvittävän hetken ajan ihan varma siitä, että kaikki se on tiedossa ja mihinkään en kelpaa ja lahjojen sijaan tulee rangaistus.

Vaikka olet jo ihan aikuinen. Vaikka et ole uskonut joulupukkiin vuosikymmeniin. Vaikka kyseenalaistat koko kiltteyden käsitteen. Vaikka olet ihan sinut itsesi kanssa, niin kuin on tapana sanoa. Silti. Kannatko sinä kelpaamattomuuden vai rakkauden taakkaa? Tuomion vai toivon? Omaa kuormaasi vai muiden murheita?

Onko risti sinun niskanahassasi rakkauden merkki vai syyllisyyden sinetti? Onko joulu sinulle rauhan vai levottomuuden juhla? Jeesus kutsui aasin palvelukseensa. Hän oli ilmeisen hyvä isäntä, koska aasi, tuo itsepintaisin ja itsenäisin kaikista elikoista, kiintyi häneen ihan heti. Se kiintymys kesti myös maineen ja kunnian suhdanteet. Ystävää ei jätetä. Häntä seurataan läpi kaikkien vaiheiden.

Se on myös joulun sanoma, pitkänäperjantaina koeteltu ja todistettu. Jeesus ei syntynyt vain viettämään hilpeitä synttäreitä kuusen kakkukynttilöiden loisteessa. Hän syntyi myös vaeltamaan sinun kanssasi koko sinun elämäsi. Hän suostui tarvitsemaan sinua ja kesyttämään sinut kiintymään itsensä. Hän ei jättänyt sinua yksin silloinkaan kun hänet oli jätetty yksin. Ja hän siunasi ristillään sinut, ystävänsä.

Ristin merkki on siunauksen, ei syyllisyyden merkki. Se on kutsumisen, ei kohtuuttoman taakan merkki. Se on rauhan, ei levottomuuden merkki. Se on vastaus, ei enää kysymys.

On kunnia kantaa rakasta taakkaa. Sitä, josta Jeesus lupaa:

”Minun taakkani on kevyt”. Rakas taakka ei ole raskas. Väkisin otettu ja pakosta annettu on painava. Liian painava.

Pieni aasi ei voinut väistää tehtäväänsä, mutta se kävi sille ajan mittaan rakkaaksi. Me emme voi väistää joulua, mutta voimme antaa sen tulla ajan mittaan armolliseksi. Adventti on pitkä matka syntymästä kuoleman kautta syntymään, riemusta murheen kautta suurteen iloon. Pieni aasi halusi kiittää sillä ainoalla tavalla jonka osasi: kantamalla ystävänsä taakkaa. Me voimme kiittää samalla tavalla: antamalla joulussamme tilaa toisillemme.

Pääsiäinen on siunannut meidät joulussamme ahertavat, riemuitsevat, murehtivat, harkitsevat ja kiirehtivät ristin merkillä. Meidät on siunattu jouluun.

(Musiikkia)