Aamuhartaus ti 24.12.2013

Aamuhartaus ti 24.12.2013
Hilkka Olkinuora, pastori, Inkoo
(Musiikkia)

Sitä tungosta! Laihat lehmät, muhkeat härät ja röyhkeät vuohet – onneksi lampaat sentään pysyivät vielä poissa, vuorilla laitumella. Ei siitä muuten olisi mitään tullut. Hyvä kun mahtuivat edes nurkkaan, seimen viereen tuohon, ihmiset, tulokkaat, uupuneet. Vaimo viimeisillään, nuori tyttö vielä. Mies huolehtivainen, mutta väsynyt hänkin. Vähissä varoissa näyttivät olevan, ja varomattomia. Lähteä nyt liikkeelle ilman tietoa yösijasta; eivät liene olleet mitään suurta sukuakaan kun ei löytynyt tämän kummempaa yökylää. No, tallihan tämä, mutta lämmin, jos ei nyt muuta.

Miten onkaan että sattuivat ajautumaan juuri tähän meidän aasien pilttuun viereen. Meitä kun ei pidetä oikein minään. Hakattuja ja haukuttuja olemme, ja kooltamme mitättömiä. Silti joudumme kantamaan vähillä ruuilla ja ruumenilla itsemme kokoisia taakkoja, niin kylmässä yössä kuin paahtavassa paisteessa.
Tätä aasina olemista muuten niin kestäisi, mutta onneksi ovat nuo lajitoverit. Yksinäisenä vain huutaisimme turhautumistamme ja ikäväämme, mutta jo kaksin viihdymme hyvinkin emmekä toden totta kilpaile keskenämme. Siksi kai oli ihan luontevaa että juuri me annoimme heille tilaa, samalla kun naudat kolistelivat parsissaan ja olivat täyttävinään koko tilansa ja vielä enemmänkin, ja vuohet levittäytyivät täyttämään lampaidenkin tyhjät sijat.

Ja siihen tulivat siis meidän seuraksi nämä ihmiset. Ja niinhän siinä kävi, että pitkä ratsastusmatka kivisiä vuoristoteitä teki tehtävänsä. Taisi supistella jo tullessa; yhtäkaikki synnytys alkoi kohtsiltään sinne meidän talliin päästyä. Talon naiset tulivat apuun, tottakai, ja siitä syntyi todellinen mellakka. Piti olla vettä ja liinakangasta. Miehet ajettiin pois, meitä eläimiä sysittiin tietysti tieltä meitäkin, mutta takaisinhan me tulimme sitä mukaa heti. Ja terve poika syntyi, siinä tallissa, sinä yönä.

Ja siitä minä tahdon kertoa. Siitä että vaikka se karjasuoja oli täynnään meikäläisiä komeampia, tuottoisampia, voimakkaampia ja tärkeämpiä eläimiä, ja vaikka sinne tungeksi miten paljon ihmisiä. Me aasit olimme kuitenkin antaneet tilaa, ja olimme siis lähimpiä, ja saimme sitten pysyäkin siinä ja olla todistamassa ihmisten ja meidän muiden luontokappaleiden elämän yhtaikaa vaarallisinta ja pyhintä hetkeä, syntymää. Siis me, pahaiset me.

Ja jo ennen keskiyötä lapsi oli pesty ja kapaloitu ja nukkua tuhisi tyytyväisenä siinä seimen kesäntuoksuisilla heinillä.

Majatalon meteli oli pihan toisella puolella jo yöksi hiljenemässä. Se nyt mikään ihme, mutta myös äsken vielä niin meluinen tallikin kävi hyvin hiljaiseksi. Ikään kuin näkymätön luuta olisi pyyhkäissyt meidät kaikki vaiti, niin ihmiset kuin eläimet.

Ja ehkä emme olisi sitten muuten kuulleetkaan sitä merkillistä, kuvaamattoman kaunista ja heleää laulua jokaalkoi kuulua ylhäältä kaukaisemman laitumen suunnasta jonne kuun valokin näytti osuvan ihan taianomaisella tavalla.

Ja ehkä emme olisi heti havainneetkaan meidän paimenia, jotka tulivat yhtenä rymähdyksenä sieltä samaiselta rinteeltä, aivan palavissaan, nuo meidän Herramme pienimmät, rammat ja vanhat ja poikaset, ihmiskunnan aasit siis, työjuhdat, taljoihin verhoutuneet, kovin jalkapohjin, tyhjin vatsoin,
mutta täynnä samaa ihmetystä ja hiljaisuutta kuin me, jotka jo olimme nähneet mutta emme vielä ymmärtäneet, ennekuin nämä paimenet, nämä pohjimmaiset ja perimmäiset, meikäläiset mutta ihmiset, alkoivat hapuillen kertoa siitä mitä siellä laitumella oikein oli tapahtunut.

Ja siitäkin minä vielä tahdon ehtiä kertoa, että ne olivat nämä paimenet, jotka olivat nähneet ja kuulleet mitä Herra Sebaotilla, Sotajoukkojen Herralla oli asiaa, ja miten tarkkaan hänen lähettiläänsä oli ohjannut heidät tänne, nämä paimenet, vähempiarvoiset kaikista, eivät oppineet rabbuunit, eivät itseään täynnä olevat kirjaviisaat, eivät papit eivätkä leviitat, vaan nämä paimenet saivat ensimmäisen mahdollisuuden edes yrittää ymmärtää, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Yksikään kuningas ei ollut vastaanottamassa vertaistaan. Yksikään rikas mies ei ollut solmimassa suhteita tulevaan vaikuttajaan.

Olimme vain me. Ja sillä oli merkitystä. Sillä on.

Että ne paimenet saivat Herran sotajoukon tehtävän. Että me aasit saimme Herran palvelijan tehtävän. Että sitten tulivat kalastajat ja kavaltajat ja muut hylkiöt. Että siitä lapsesta tuli kuin tulikin kuninkaiden kuningas ja vaikuttajien vaikuttaja. Että mikään ei sen jälkeen ollut niin kuin sen ihmisjärjen mukaan olisi pitänyt olla. Vaan paljon enemmän -

Kaikesta tästä tahdoin kertoa, koska vaikka se kerrotaan joka vuosi, se unohtuu niin helposti.
Että lapsi, joka syntyi,
on kokonaan ihminen ja kokonaan jumala,
oikeasti syntynyt,
ja hänen takiaan taivaalliset sotajoukot eivät koskaan lopeta taisteluaan,
ennenkuin kaikki on hyvin,
vaan suojelevat sinua,
ja se lapsi,
hän on sinun kanssasi kaikki päivät
maailman loppuun asti.

(musiikkia)