Voidaan paremmin kuin muut

Aamuhartaus to 30.01.2014
Petri Merenlahti, teologian tohtori, Helsinki

Onnea ja menestystä

Elämältä on tapana toivoa onnea ja menestystä. Viisaat vanhemmat toivovat sitä lapsilleen ja vastuulliset vallanpitäjät kansakunnille. Siitä kirjoitetaan kirjoja ja pidetään seminaareja.

Mutta mitä on onni, ja mistä menestys koostuu? Kulkevatko ne käsi kädessä, vai onko toisesta luovuttava toisen hyväksi?

Kolmisen vuotta sitten amerikankiinalainen professori Amy Chua kirjoitti kohukirjan nimeltä Tiikeriäidin taistelulaulu. Siinä hän väitti, ettei länsimaisten pehmoäitien pilalle hemmottelemista kullannupuista kasva kunnon menestyjiä. Lapselta kun pitää vaatia a-luokan suoritusta, ja aasialaiset tiikeriäidit ymmärtävät tämän. Heidän lapsensa eivät siitä välttämättä pidä, mutta Chuan mukaan se ei ole tarkoituskaan. Vanhemman tehtävä ei ole olla rakastettava vaan edistää lapsensa etua.

Ei taida olla yllätys, että tiikeriäiti herätti voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Nyt Chua on kirjoittanut uuden kirjan yhdessä miehensä Jed Rubenfeldin kanssa, ja keskustelu velloo kiivaana jo ennen kirjan ilmestymistä. Pariskunnan väite on, että kahdeksan kansanryhmää on Yhdysvalloissa ymmärtänyt menestyksen salaisuuden paremmin kuin muut ja heillä menee siksi selvästi muita paremmin. He tienaavat enemmän, heillä on parempi työ ja he pärjäävät paremmin erilaisissa kokeissa ja kilpailuissa. Tuohon kahdeksan eliittiin kuuluvat kiinalaisten lisäksi juutalaiset, mormonit, kuubalaiset, nigerialaiset, intialaiset, libanonilaiset ja iranilaiset. Kuten arvannette, tiikeriavioparia on tuoreeltaan syytetty rankoista yleistyksistä — samalla kun monia on mietityttänyt, mitä moinen menestys oikeastaan on ja mitä siitä kannattaa maksaa.

Chuan ja Rubenfeldin mukaan tiellä menestykseen tarvitaan kolmea asiaa: ensinnäkin tunnetta omasta paremmuudesta, toiseksi kalvavaa epävarmuutta ja kolmanneksi hyvää itsekuria. Menestyjät uskovat olevansa lähtökohtaisesti muita erityisempiä, tavalla tai toisella. Toisaalta he ovat myös epävarmoja pärjäämisensä suhteen ja tuntevat siksi jatkuvaa tarvetta kehittää itseään. Ja lopuksi, he ymmärtävät, ettei elämän ole tarkoitus olla kivaa, että mikään ei tule lahjaksi ja että jokainen on itse oman onnensa seppä — sen onnen, jonka menestys ihmiselle antaa.

Onko nyt siis niin — ja nyt tietysti vähän kärjistän — että menestys kasvaa ylimielisyydestä, riittämättömyyden tunteesta ja siitä, että pitää tunteensa kurissa? Ovatko ne onnen hinta? Ja mitä onni silloin on?

Kaksituhatta vuotta sitten muuan galileanjuutalainen rakennusalan yrittäjä laati kovasti toisennäköisen listan autuaimpien ryhmistä (näitäkin ryhmiä oli muuten kahdeksan). Näin hän opetti:
Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

Näinköhän Jeesuksesta olisi ollut tiikerintekijäksi, luotsaamaan lapsia tai kansakuntia menestyksen tielle? Hänen valtakunnassaan kun moni asia näyttää olevan sen suhteen päälaellaan. Siellä hyvä ei ole kilpailtua vaan yhteistä, se kasvaa jakamalla ja sen voi saada omakseen vain jos lupaa, ettei haudo sitä itsellään vaan laittaa sen käyttöön. Silloin se ei ruostu eikä sitä voi varastaa, vaan se tuottaa ihmisille — niin, onnea.

Ja mitä tuo onni sitten Jeesuksen mukaan on? Se on valtakunta, jossa kenenkään ei tarvitse olla lohduton; jossa jokaisella on koti; jossa oikeudenmukaisuus toteutuu ihmisten välillä; jossa se joka katuu virheitään voi aloittaa alusta; jossa ihmisten pyrkimys totuuteen palkitaan sillä, että he oivaltavat korkeimman hyvän; jossa vallitsee rauha ja sovinto; ja jossa ihmiset ovat valmiita uhrauksiin sen puolesta, mikä on hyvää ja totta ja oikein.

Pienyrittäjänä Jeesus ymmärsi tavoitteellisen toiminnan tärkeyden. Autuaaksijulistuksiinsa hän aukikirjoitti sen, mihin hänen taivaallisen isänsä perheyrityksessä pyritään, millä menestystä mitataan ja mistä tiedetään, että se on saavutettu: onnekkaita ovat ne, jotka näkevät hyvän ja pääsevät osallisiksi siitä; ne jotka huomaavat, kun se pilkahtaa maailmaan myötätuntona, välittämisenä ja käytännön lähimmäisenrakkautena; ne jotka tarttuvat siihen ja antavat sille arvoa ja toivottavat sen tervetulleeksi elämäänsä; ne joilla on sille aikaa ja käyttöä. Heille Jeesus omistaa Toisenlaisen valtakunnan, hyvinvointivaltakunnan, valtakunnan, jonka menestyksen mittarina on rajattoman lähimmäisenrakkauden toteutuminen. Tosin sellainenkaan valtakunta ei tule ilmaiseksi, vaan silläkin on hintansa. Jos tavoittelee rakkauden lahjaa, voi joutua luopumaan tuloskuntoisen itsekkyyden eduista, ylemmyyskompleksista ja pakkomielteestä hallita omaa ja muiden toimintaa. Riittämättömyyden tunnekin voi kärsiä ja näyttämisentarpeen moottori pudottaa kierroksia.

Toisaalta rakastamisen lahja on tarjolla aivan kaikille, ratsastipa sitten aasilla tai tiikerillä. Siihen ei tarvita erityislahjakkuutta, ja alkupääoma voi olla pieni kuin sinapinsiemen. Hyvä on sinnikästä ja hyvä on sitkeää. Se itää kuivassakin maassa ja kukkii pimeänkin keskellä. Sen juuret ovat hyvässä ja anteliaassa Jumalassa, jonka rakkauden varasto on ehtymätön.

Onnea ja menestystä, tähänkin aamuun.