Veroparatiisi

Aamuhartaus to 26.07.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Euroopan velkakriisien keskellä ovat viime päivinä hätkähdyttäneet selvitykset maailman veroparatiiseista. Ne ovat maita, joihin viekkaat ihmiset ja yritykset siirtävät rahaa välttääkseen veronmaksun. Amerikkalaisen talousasiantuntijan mukaan veroparatiiseihin on siirretty rahaa vähintään 17 tuhatta miljardia euroa.

Summa on tavalliselle ihmiselle käsittämätön. Rahaa veroparatiisien tileillä on ehkä noin kymmenen kertaa enemmän kuin on maailman koko vuosittaisen kehitysavun määrä. Sijoitukset veroparatiiseihin ovat vähintäänkin 20 kertaa suuremmat kuin Euroopan paljon kohutun yhteisen vakausmekanismin enimmäismäärä.

Suurin osa veroparatiisien rahoista on suurten yritysten ja maailman rikkaimpien ihmisten varoja. Veroparatiiseihin siirtyy myös huomattavan paljon laitonta rahaa kehitysmaista. Veroparatiiseissa on myös suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten rahoja Lainsäädännössämme on aukkoja, joiden avulla rahansiirtoja voidaan tehdä lain kirjainta rikkomatta.

Verotuksen ja verojen kierron eettistä ongelmaa on lähestyttävä miettimällä, mikä on verojen tarkoitus.

Veroja maksetaan sovittujen yhteisten asioiden hoitamiseen.

Verojen käyttötarkoituksesta päättävät poliitikot, ne ihmiset, jotka olemme vaaleissa valinneet eduskuntaan. Heidän päätöksensä ovat sidoksissa yhteisiin arvoihin. Tällä hetkellä yhteisten rahojen käytössä keskeisinä arvoina näyttävät olevan lähimmäisenrakkaus ja lähimmäisvastuu.

Yli puolet veroina kerätyistä rahoista menee sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä lasten ja nuorten koulutukseen. Sillä taataan kaikille mahdollisuus selviytyä ja menestyä elämässä.

Yhteisten varojen käytössä vallitsee "Kaveria ei jätetä" -henki. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä kristillinen lähimmäisenrakkaus. Jumalan rakkautta kokenut ihminen haluaa jakaa rakkautta myös lähimmäisilleen.

Poliitikot päättävät myös, miten rahat yhteisiin hyviin tarkoituksiin kerätään. Oikeudenmukaisesta verotustavasta keskustellaan. Pitäisikö hyvätuloisilta kerätä veroja suhteellisesti enemmän kuin köyhiltä? Pitäisikö kaikkien maksaa tuloistaan sama osuus veroina? Onko verotus suhteessa veronmaksukykyyn? Pitäisikö verotus sitoa tuloihin vai kulutukseen?

Poliitikkojen pitää tehdä hyvin oma työnsä. Heidän tehtävänsä on oikeudenmukaisen verotuksen säännösten laatiminen. Viranomaisten tehtävä on valvoa lakien ja asetusten noudattamista.

Mutta mikä on tavallisen ihmisen, sinun ja minun paikka tässä käsittämättömässä kokonaisuudessa?

Kukin ihminen vastaa itsestään ja omista teoistaan.

Sinun tehtäväsi on pitää oma omatuntosi puhtaana. Peruslaupiaan samarialaisen rooliin meidän hyvässä suomalaisessa kristillisessä yhteiskunnassamme riittää, että noudattaa verotuksen lakeja ja asetuksia.

Maailman kehitys näyttäisi kulkevan kohti itserakkautta ja lähimmäisen jättämistä oman onnensa nojaan. Sinun kohdallasi päätöksen arvoista teet vain sinä itse. Ryöstettyjä, haavoitettuja ja sairaita riittää. Sinä itse päätät, jäävätkö he kohdallasi vaille huolenpitoa, lähimmäisyyttä ja rakkautta.

Ahneus on vaarallinen tauti. Varo, ettei se tartu sinuun! Lisän haluaminen ei lopu koskaan. Elämän onni ja tyytyväisyys eivät riipu lompakon paksuudesta tai omistusten määrästä.

Ihmisellä, joka noudattaa lakeja ja korkeaa etiikkaa, ei ole mitään salattavaa. Avoimuus ja julkisuus ovat rehellisyyden hyveitä. Salailu ja peittely vievät huonon omantunnon jäljille.

Veroparatiisi on veronkiertomaille huono nimi. Verokadotus olisi parempi. Verokadotuksiin katoavat rahojen lisäksi myös inhimillisyys ja lähimmäisyys.

Älä kadota sieluasi! Se on arvokkainta, mitä sinulla on.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 517:1-2

Oikeus osallistua

Aamuhartaus to 28.06.2012
Simo Repo, Viestintäpäällikkö, Espoo
Näinä päivinä kilpaillaan Helsingin olympiastadionilla yleisurheilun euoopanmestaruuksista. Nuoret, terveet ihmiset hyppäävät, juoksevat ja heittävät kullasta ja kunniasta. Sadat tuhannet suomalaiset seuraavat kisoja, toiset paikan päällä katsomossa, suurin osa television ääressä kotisohvilla.

Ihailemme terveyttä ja kauneutta. Esikuviamme ovat ihmiset, jotka menestyvät. Harvoin ajattelemme, että emme ole saaneet itse valita ruumistamme sen enempää fyysisten kuin henkistenkään lahjojen puolesta. Jokaiselle meistä on annettu synnyinlahjana ruumis, jossa elää.

Se ruumis, jonka olemme synnyinlahjana saaneet, asettaa myös ihmisen elämälle rajat. Jokaisella ihmisellä on jo syntyessään se heikko kohta, joka viimein elämän lopettaa, ellei mikään muu ehdi ennen. Mutta ruumis ei ole koko ihminen. Jokaisella on myös luonne. Sitä ei voi muuttaa, mutta sitä voi hallita ja jalostaa. Ruumis on rajallinen, mutta ihminen on iankaikkisuusolento. Kuolema ei ole päätepiste vaan merkittävä etappi ihmisen elämässä.

Jumala on luonut ihmiset erilaisiksi. Ruma ja kömpelö ei ole sen huonompi kuin kaunis ja urheilullinen. Oleellista on, miten pidän huolta omasta asunnostani, niin ruumiistani kuin sielustani. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Olen vastuussa itsestäni, niin ruumiistani kuin sielustani.

Tasapaino on parempi kuin tuulen tavoittelu. Minusta ei koskaan voi tulla samanlainen kuin joku toinen on, vaikka kuinka häntä ihailisin. Ihanteita voi ihmisellä olla, mutta Jumala on tarkoittanut minut elämään juuri omaa elämääni, ei kenenkään toisen elämää. Itsensä kanssa kannattaa opetella elämään. Oman itsensä kanssa ihminen joutuu elämään koko elämänsä. Se koskee yhtä hyvin ruumista kuin sielua ja henkeä. Minun kanssani joutuvat elämään myös ne, jotka elävät lähelläni.

Olemme helposti kateellisia niille, jotka mielestämme ovat meitä kauniimpia tai jotenkin lahjoiltaan parempia. Kateus on tarpeetonta. Se kertoo vain siitä, etten ole tasapainossa oman itseni kanssa. Ehkä pitäisi ennen kaikkea ajatella, millaiseksi Jumala on minut luonut, millaisen Jumala tahtoo minun olevan.

Elän viisaasti, jos osaan muuttaa ihmisten välisen kilpailun kilpailuksi oman itseni kanssa. Se voi olla kilpailua niin ruumiin kuin sielun hyvinvoinnista. Silloin ei puhuta terveydestä tai menestyksestä vaan tasapainosta ja itsensä kanssa toimeen tulosta. Ihmisen pitää kehittyä kohti omaa itseään, ei kohti jotain kuvitteellista joko itsensä tai toisten asettamaa ihannetta.

Urheilijoita voi katsoa ja asettaa heitä esikuvikseen. Hyvä esikuva antaa ihmiselle uskoa siihen, että itseään voi kehittää. Euroopanmestaruusurheilijoiden lisäksi hyvää tekisi katsoa myös tasapainoisia, itsensä kanssa hyvin toimeen tulevia vammaisia. Urheilussa on menty hienoon suuntaan, kun on kehitetty vammaisten kilpailuja, joissa jokainen kilpailee oman vammansa antamissa rajoissa. Kaikkein paras kilpailusarja on se, jossa on ihminen yksin. Itsensä kanssa on hyvä kilpailla, on hyvä ajatella, missä ja miten haluaa kehittyä ja kasvaa. Jokaisen ihmisen elämän tavoite on tulla mahdollisimman paljon omaksi itsekseen.

Omaksi itsekseen tuleminen merkitsee myös sitä, että ihminen tulee siksi iankaikkisuusolennoksi, joksi hänet on luotu. Kun horisontti asettuu kuoleman rajan toiselle puolelle, elämän näkökulma muuttuu. Samalla muuttuvat myös tärkeysjärjestykset. Oman ruumiin kanssa on helpompi tulla toimeen, kun tiedostaa, että se ei ole ikuinen. Ne kyvyt ja taidot, jotka meillä on tässä elämässä, eivät ole ikuisia. Niidenkin raja on kuolemassa. Ikuista on yhteys Jumalaan. Se jatkuu myös kuoleman rajan toisella puolen.

Olympiastadionin urheilijat kertovat, miten hienoja ihmisiä Jumalan luomistyö on maailmaan saattanut. Katso myös itseäsi. Myös sinä olet hieno, ainutkertainen, arvokas Jumalan luoma ihminen. Sinua ei voi kukaan toinen korvata eikä sinun tarvitse tulla kenenkään toisen kaltaiseksi.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kaukaa sinua hain

Aamuhartaus ma 08.10.2001
Seppo Tirkkonen, Vuosaaren kirkkoherra , Helsinki
Ylimääräiset uutislähetykset ovat viime aikoina tulleet melkein tavaksi. Eilenkin  sellaiset keskeyttivät sunnuntai-illan rutiinit ja Syksyn Sävelen. Pommitukset Afganistanissa ovat alkaneet.  Väkivaltapesäkkeitä on ympäri maailmaa. Poliittinen, taloudellinen, etninen, uskonnollinen väkivalta on voimissaan. Ja kun sitä yritetään estää ja korjata, väkivallallahan sitä yritetään.  
Vähän ennen väkivaltaista kuolemaansa Jeesus sanoi evankelista Johanneksen 
mukaan opetuslapsille, jotka melkein kaikki kokivat väkivaltaisen kuoleman näin: Minä jätän teille rauhan, oman rauhani minä annan teille. En sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat. Älkää vaipuko epätoivoon.  
Itse myönnän tulevani rauhattomaksi omasta  ja maailman murheesta. Mutta haluaisin silti jakaa teidän kanssanne sen mistä itse saan vähän helpotusta. Ensinnäkin rukouksesta. On tärkeätä, että me emme avaa vain tiedotuskanavia, joita pitkin  meihin virtaa maailman uhkat ja tuskat, Manhattanin ja Afganistanin tuhkat, kaikki kärsivät ihmiset, vaan että me avaamme myöskin rukouskanavan, jota pitkin sen mikä meidän sydäntämme painaa ja on vähän liian suurta meille, me voimme laskea Jumalan meitä suuremmalle sydämelle. 
Jumala ei ole vain se, joka ristiinnaulitaan pitkäperjantaina, ristiinnaulitaan Ruandassa, Manhattanilla, Afganistanissa, Suomessa, ehkä ihan naapurissa. Jumala on myös se, joka johtaa pitkäperjantaista pääsiäiseen ja joka sanoo viimeisen sanan. Maailma on täynnä Jumalan tahdon vastaista pahaa, mutta sittenkään se ei tee voimattomaksi eikä toimintakyvyttömäksi Jumalan johdatusta. Siksi helpottaa se, että voi aina kytkeytyä heiveröisellä rukouksella Jumalan johdatukseen. 
eesus sanoi: minä jätän teille rauhan. Siis ihmisyhteisölle, ihmisille, jotka jakavat asioita  keskenään. Meidät on tarkoitettu toisillemme. Ota yhteys ystävään, puhu työtoverille. Yksinäinen, mene vaikka seurakuntaan. Siitä on kokemusta, että jos ilo ja rakkaus lisääntyvät jakamalla, niin järkytys, suru ja tuska vähenevät.  
Sitten erinomaista lääkettä tässä väkivaltaisessa maailmassa on se, jos voisit omaksua itsellesi rauhantekijän identiteetin. Edes pienen roolin perheessä, työpaikalla, yhteiskunnassa. Se, joka rakentaa rauhaa, huomaa, että rauhaa ei voi saada aikaan antamatta oikeutta toiselle. Antamatta oikeutta kaikille. 
Jeesus ei jätä meille rauhaa vain lahjaksi, vaan myös tehtäväksi. Autuaita ovat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.
Miten vaikeata on oikeudenmukaista rauhaa rakentaa, siitä on esimerkkinä se, miten Yhdysvallat yrittää kitkeä terrorismia pois ohjuksilla. ja toisaalta poistaa ihmisten nälkää ja tuskaa ruoka- ja lääkepaketeilla. Se pankoon meidät kaikki rukoilemaan päättäjien ja johtajien puolesta, että he löytäisivät rauhan tien.  
Jeesus rakentaa meille rauhan, Hän rakentaa meille suojan, iankaikkisen suojan, jokaiselle. Sillä vähäisellä rukouksella ja heikolla uskolla voimme uskoa itsemme Hänen rakkautensa sisään. Eikä mikään paha minussa tai maailmassa voi lopettaa tätä rakkautta ja sen kykyä armahtaa. 
Heiveröiselläkin rukouksella voin rukoilla itseni iankaikkisen elämän sisään. Ja sitä ei tuhoa terrori-iskut, ei sodat, ei sairaudet. Ei edes hyvä luonnollinen kuolema. Se ei ole mielentila, se on tila, suoja, johon voin pelokkaalla, ahdistuneella, järkkyneelläkin mielellä astua.  
Rakas hyvä Jumala, anna Sinä voimaa kaikkialle sinne, missä epätoivo on valtaamassa sijaa, missä taakka on liian raskas. Anna meille Sinun iankaikkista rauhaasi, että epätoivo vähän väistyisi, saisimme rohkeutta astua tähän päivään ja rakentaa rauhaa kaikkien kesken. Amen.

Asekaupasta

Aamuhartaus to 12.07.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo
Näinä viikkoina käydään YK:ssa neuvotteluja kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi. Tavoitteena on saada aikaan sopimus, joka estäisi asekaupan mm. sisällissotaa käyviin maihin.

Myös omassa maassamme keskustellaan aseista. Liikaa viattomia ihmisiä on viime vuosina kuollut silmittömän ja järjettömän ammuskelun seurauksena.

Maailmassa ammutaan ihminen kuoliaaksi keskimäärin joka minuutti. Suurin osa uhreista on siviilejä, naisia ja lapsia. Miljoonat ihmiset joutuvat vuosittain jättämään kotinsa vastuuttoman ja säätelemättömän asekaupan seurauksena. Ihmisiä haavoitetaan, raiskataan ja sorretaan. Aseisiin käytetyt rahat ovat pois terveydenhuollosta ja koulutuksesta.

Kansainväliset sopimukset kattavat banaanien ja pulloveden kauppaamisen, mutta eivät kontrolloi aseiden ja luotien kauppaa.

Aseellinen väkivalta on usein syynä myös nälkään, köyhyyteen ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Aseelliset taistelut tuhoavat paikallisten ihmisten elinkeinot ja aiheuttavat köyhyyttä. Sisällissotien päätyttyä fyysiset ja henkiset vammat, kotien tuhoutuminen, ympäristön pilaantuminen ja perheiden hajoaminen hidastavat jälleenrakennusta ja heikentävät ihmisten mahdollisuuksia hankkia toimeentulonsa tai osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Suomessa maailman aseelliset kriisit näkyvät pakolaisten määrässä. Turvalliseen Suomeen tullaan sieltä, missä ihmisten henki on uhattuna, missä ihmisoikeuksia poljetaan eikä hyvää, turvallista tulevaisuutta ole näköpiirissä.

Monet köyhät maat käyttävät suuren osan rahoistaan asevarusteluun - samalla kun esimerkiksi koulutus tai sosiaali- ja terveydenhuolto jäävät hoitamatta.

Yhteisiä sopimuksia syntyy vain silloin, kun ihmiset niitä yksituumaisesti haluavat. Kun suomalaiset poliitikot ja virkamiehet neuvottelevat kansainvälisissä pöydissä, he ovat sitä vahvempia, mitä suuremman tuen he tavallisilta suomalaisilta ihmisiltä saavat. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä sinä ajattelet asekaupasta ja aseiden viemisestä maihin, joissa niitä todennäköisesti käytetään ihmisoikeusloukkauksiin.

Kirkkomme katekismus selittää kauniisti viidettä käskyä: "Älä tapa!"

Koska Jumala on rakkaus, hän tahtoo, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.

Näitä kaikkein heikoimpia - niitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa aseellisten taistelujen ja vainon takia - on maailmassa noin 43 miljoonaa, lähes kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa on asukkaita.

Aseet eivät pelkästään tapa ja vammauta ihmisiä, vaan lisäävät koko yhteiskunnan turvattomuutta. Vääriin käsiin joutuneet aseet lisäävät pakolaisuutta, terroritekoja, raiskauksia ja lapsisotilaiden käyttöä.

Kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamista tukee näkyvästi myös Kirkon Ulkomaanapu. Sekä sen että kirkkomme lähetysjärjestöjen päivittäisessä työssä näkyy se kurjuus, minkä kansainvälinen säätelemätön asekauppa saa aikaan.

Vastuuton ja huonosti säädelty asekauppa ruokkii sisällissotia, köyhyyttä ja ihmisoikeusloukkauksia.

Kuulukoon sinun tämän päivän rukouksiisi huokaus siitä, että maailman viisaat päättäjät voisivat vastuullisesti solmia sopimuksen, joka vähentäisi väkivaltaa ja sortoa sekä samalla lisäisi ihmisten mahdollisuuksia ihmisarvoiseen ja tasapainoiseen elämään.

Maailman köyhät ja sorretut tarvitsevat apuamme. He tarvitsevat taloudellista apua, mutta ennen kaikkea sitä, että heillä olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään ja tulevaisuuteen.

Siihen voit vaikuttaa myös sinä. Sekä omilla asenteillasi, puheillasi että rukouksillasi.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 592:1-2

Vanha kirkkorukous takaisin

 - Ja niiden puolesta, joiden osana on osta ja myydä!!


Aamuhartaus to 14.06.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näinä päivinä en haluaisi olla maamme keskeisten yhteiskunnallisten päättäjien housuissa. Edessä ovat Kreikan vaalit ja Espanjan talousavun sisällöstä päättäminen.

Pitäisikö pienen Suomen auttaa Etelä-Euroopan talousvaikeuksiin joutuneita valtioita vai ei?

Avun antaminen on kristityille aina ollut eettinen ja lähimmäisyyteen liittyvä kysymys.

Jeesuksen vertauksessa laupias samarialainen auttoi ryöstettyä miestä ja osoitti teollaan olevansa hänelle lähimmäinen. "Mene sinäkin ja tee samoin!" oli Jeesuksen sana.

Mutta entä sitten, kun avun tarvitsija on itse aiheuttanut omat ongelmansa? Ja entä jos avun tarvitsija yrittää käyttää hyväkseen toisen auttamishalua? Jos auttaja ei tiedä, onko avunpyytäjä rehellinen vai ei - pitäisikö silloinkin auttaa?

Seurakuntien diakoniatyö joutuu päivittäin painiskelemaan näiden kysymysten äärellä. Periaate on, että jokaista tarvitsevaa autetaan,koska hän on ihminen, joka tarvitsee apua. Ensin annetaan apu ja vasta sitten kysytään, mistä avun tarve johtuu. Mutta työ ei lopu tähän. Avun seuraava askel on, että hädän syyt pyritään poistamaan, olivat ne sitten avunpyytäjässä itsessään tai yhteiskunnan rakenteissa.

Avun tarvitsijoista pyritään tietysti tunnistamaan ne, jotka hakevat apua vilpillisesti. Mutta väärinkäytösten mahdollisuus ei saa estää todellisen avun antamista. Kaikki ammatikseen auttavat tietävät, että osa avusta menee hukkaan, vääriin tarkoituksiin. Se osa pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Realismia on, että väärinkäyttäjiä on aina. Ammattitaitoa on, että väärinkäyttäjät osataan erottaa oikeasta avun tarpeesta.

Avun määrästä kertoo Jeesuksen vertas lesken rovosta. Eniten eivät temppelin uhriarkkuun antaneet rikkaat, jotka jakoivat paljon sitä, mitä eivät tarvinneet. Eniten antoi köyhä, joka antoi kaikkensa, vaikka se oli vain pari ropoa.

Myös Jeesus tapasi ihmisiä, jotka olivat itse saattaneet itsensä elämässään vaikeuksiin. Jeesuksen tapaaminen aviorikoksen tehneen naisen kanssa päättyi sanoihin: "Mene äläkä enää tee syntiä!" Avun antamiseen liittyi kehotus parannukseen, elämään toisella tavalla kuin ennen.

Parannuksen teko on avun saajalle mahdollisuus. Entisellä elämällä palaavat entiset ongelmat. Pysyvä apu saadaan vain muutoksella. Taloudellinen apu auttaa vain hetken. Pysyvä apu annetaan, kun osataan osoittaa, mikä on tehty väärin ja missä tarvitaan parannusta. Väärinkäyttäjien paljastaminen ja väärinkäytösten torjuminen on oleellinen osa avustustyötä.

Oikein on myös etsiä yhdessä tietä kohti parempaa elämää. Sillä tiellä tarvitaan sekä niitä, jotka osoittavat suuntaa että niitä, jotka kyseenalaistamalla varmistavat, etteivät tehdyt päätökset johda harhaan.

Jeesuksen opetuksista voimme vetää ainakin sen johtopäätöksen, että ahneus ja itsekkyys eivät voi olla hyvän yhteiskunnan perusta. Laupeus ja lähimmäisenrakkaus, joihin liittyy myös parannuksen teko, tuovat paremman lopputuloksen.

Mitä me tavalliset ihmiset voimme tehdä, kun ongelmat ovat niin vaikeita, etteivät niitä osaa parhaat ammattilaiset ja asiantuntijatkaan ratkaista? Voimme ainakin rukoilla, että päättäjillämme olisi riittävästi lähimmäisyyttä ja että he haluavat auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Voimme rukoilla, että päättäjillämme olisi riittävästi ammattitaitoa, jotta he osaisivat erottaa todellisen hädän ja avun väärinkäytön ja etsiä sellaisia teitä, joilla apu menee niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Voimme myös luoda ilmapiiriä, jossa yhdessä teemme parannusta ja pyrimme kohti parempaa maailmaa.

Päättäjien on sitä helpompi tehdä työtään, mitä paremmin kansalaiset tunnistavat lähimmäisyyden ja ihmisyyden vaatimukset. Meistä jokainen voi omilla asenteillaan tukea oikeansuuntaisia päätöksiä. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä sinä ajattelet lähimmäisyydestä ja auttamisesta.

Myös ihan lähelläsi on ihmisiä, jotka tarvitsevat sinua, lähimmäistään. Älä kulje heidän ohitseen!

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 600:1-2

31.5.2012

Aamuhartaus to 31.05.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Olen yhdessä kaikkien muiden suomalaisten kanssa seurannut järkyttyneenä ja hämmentyneenä käsittämätöntä väkivaltaa. Nuoret ihmiset ovat menettäneet henkensä. Suru ja epätoivo, vastausta vaille jäävät kysymykset ovat täyttäneet ihmisten mielen.

Mielessäni on pyörinyt Jumalan lupaus Jeremian kirjasta: Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Mikä voi olla se tulevaisuus ja toivo, mikä kirkolla on tarjota maailmaan, jossa väkivalta näyttää lisääntyvän ja osuvan uhreihinsa täysin sattumanvaraisesti?

Kielloilla ja rajoituksilla voidaan ehkä vähentää väkivallan todennäköisyyttä. Väkivallan syitä niillä ei voida poistaa eikä torjua väkivallan mahdollisuutta. Kieltojen verkoista löytyy aina joku aukko ja väkivalta on sen jälkeen taas osa suomalaisen elämän todellisuutta.

Väkivallan syyt poistuvat silloin, kun sen sijaan tulee jotain myönteistä, joka antaa mielekkyyden toisenlaiseen toimintaan.

Jokainen ihminen kokee kriisejä. Jokaisella on ongelmia. Jokaisen elämä näyttää joskus ajautuvan umpikujaan. Väkivallan kierteestä selviävät ne ihmiset, joille umpikujan toiselta puolen näkyy toivon valo.

Elämä ei pääty kuolemaan, on ihmisen suurin toivo. Toivo ja vastuu ulottuvat kuoleman rajan toiselle puolen. Sieltä heijastuu toivo ja vastuu myös tähän maanpäälliseen elämään.

Meidät kristityt on kutsuttu tuomaan toivoa tähän toivottomaan maailmaan. Meidät on kutsuttu kertomaan, että armo ja anteeksiantamus kantavat kaiken toivottomuuden toiselle puolen.

Meidät on kutsuttu myös elämään lähimmäisiämme varten. Itsekkyys tuhoaa, lähimmäisenrakkaus rakentaa siltoja sekä ihmisten välille että tästä hetkestä tulevaisuuteen.

Omaa vastuutamme toisista ihmisistä emme voi siirtää toisille. Viranomainen ei koskaan voi korvata lähimmäistä. Ihmisen hyvinvointi riippuu siitä, kuinka paljon hänellä on rakastavia lähimmäisiä, jotka kantavat ihmisenä olemisen vastuuta.

Toisiin on vaikea vaikuttaa. Mutta jokainen voi vaikuttaa itseensä. Oman paikan täyttäminen on sekä suurinta että vaikeinta ihmisen elämässä.

Ehkä ihmeellisintä kristillisessä uskossa on anteeksiantaminen ja armo. Epäonnistunut ja langennut ihminen ei jää pahuutensa vangiksi. Kristus on sovittanut syntimme ja meillä on mahdollisuus aloittaa uudestaan, alusta. Emme ole synnin ja pahuuden vankeja. Meillä on uuden ja paremman elämän mahdollisuus.

Katumiseen, parannukseen ja uudelleen aloittamiseen kuuluu myös oman pahuuden tunnustaminen ja nöyrtyminen. Olen tehnyt väärin, langennut, vahingoittanut toisia ihmisiä. En ole hyvä. Olen paha ja huono ja tarvitsen apua.

Nöyrtyminen on vaikea paikka. Kulissit kaatuvat ja ihmisen omatkin silmät avautuvat. Sitä tarvitaan, jotta uuden ja paremman rakentaminen olisi mahdollista. Katumus ja turvautuminen Jumalan armoon on uusi, vahva kivijalka, jolle voi rakentaa entistä paremman elämän rakennuksen.

En oikein jaksa uskoa saarnoihin, puheisiin ja vakuutteluihin. Uskon enemmän siihen, että on ihmisiä, jotka omassa elämässään elävät todeksi katumuksen, parannuksen ja armon. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ihmiset näkevät sanojen taakse eivätkä sanat paina mitään, elleivät teot vahvista niitä tosiksi.

Elimme viime viikonvaihteessa helluntaita, kirkon syntymäpäivää. Alkuseurakunnan väkevin saarna oli se, että seurakunnan jäsenet rakastivat toisiaan ja pitivät toisistaan huolta. Se sai ihmiset liittymään kristittyihin. Rakkaudessa näkyi tulevaisuus ja toivo.

Sitä rakkautta juuri sinut on kutsuttu tuomaan tähän maahan, jonka ihmiset hämmentyneinä kysyvät, onko tällä kaikella mitään tarkoitusta.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 318:1-3

Heräätkö kevääseen?

Aamuhartaus to 10.05.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Olen näinä aamuina saanut herätä kevääseen. Kevätkukat kukkivat puutarhassa. Lintujen laulu kertoo pesimäpuuhien alkaneen. Kylvökoneet jyrräävät etelän pelloilla. Koivujen hiirenkorvat kasvavat silmissä. Aamuaurinko paistaa.

Keskelle kevätaamun rauhaa kajahtavat radion aamu-uutisten lukijan sanat: Kultakaivos saa laskea jätevesiään luontoon.

Kevätidylli räsähtää pirstaleiksi. Tilalle nousee ahdistus: Missä olemme ja mihin olemme menossa? Onko tulevaisuudessakin kevättä ja linnunlaulua? Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Turmeleeko meidän ahneutemme tulevien sukupolvien mahdollisuudet?

Muutama päivä sitten julkaistiin tutkimus, joka osoittaa, että vieraantuminen luonnosta saattaa sairastuttaa ihmisen. Allergialta ovat parhaiten suojassa ne, jotka ovat kasvaneet mahdollisimman lähellä rikasta ja monipuolista luontoa. Tämän kevään uutisia ovat myös lannoitetehtaan typpipäästöt ja kaivoksen rikastusaltaaseen kuolleet linnut.

Keskustelu luonnonvarojen vastuullisesta käytöstä ja luonnon suojelemisesta keretoo, että yhteinen omatuntomme on herännyt: ihminen on vastuussa luonnosta. Ei ole yhdentekevää, miten käytämme hyväksemme luonnon rikkauksia.

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä". Noista sanoista rakentuu kristillisen ympäristövastuun periaate: Ihmisellä on oikeus käyttää hyväkseen luonnon antimia, mutta hänellä on myös vastuu varjella luontoa turmeltumasta ja tuhoutumasta.

Jo nyt maailmassa on alueita, joilta on riistetty sekä luonnonvarat että tulevaisuuden elinkelpoisuus. On viljelty, mutta unohdettu varjella.

Turmeltunut maailma ei ole Jumalan luomistyön tahdon mukainen. Maailma on parhaimmillaan ihana puutarha, jonka hedelmistä nauttivat onnelliset ihmiset. Kaunis kevätaamu, joka tuo tullessaan lupauksen lämmöstä, ravinnosta, kauneudesta ja maan antimista, on Jumalan luomistyön lahja, josta ihmisellä on lupa nauttia.

Luonnossa näkyy Jumalan pyhän käden jälki. Sitä jälkeä olemme me kutsutut varjelemaan. Luomakunta on Jumalan pyhän läsnäolon paikka.

Luonto on itsessään arvokas. Se ei ole vain hyödykkeiden tuottaja. Luomakunta antaa elämää myös ihmiselle. Ihminen tarvitsee elääkseen luontoa. Olemme kasvien ja eläinten kanssa samassa veneessä. Jos me aiomme elää ihmisen arvoista elämää, meidän on annettava myös luonnon voida hyvin.

On hyvä muistaa, että myös ihminen on osa Jumalan luomakuntaa. Ihminen on Jumalan luoma aivan samoin kuin eläimet, kasvit, kivet ja kaikki, mitä maailmankaikkeus sisällään pitää.

Rahaa ei voi syödä emmekä voi elää maailmassa, jossa vain ne saavat syödä, joilla on siihen varaa.

Emme voi saattaa ympäristöämme sellaiseen tilaan, jossa sen kyky ruokkia ihmiset loppuu. Emme myöskään voi joutua tilanteeseen, jossa oikeus saada ravintoa riippuu ihmisen maksukyvystä.

Tiedämme, että kaikkialla maailmassa oikeus ravintoon ei tälläkään hetkellä kunnolla toteudu. Nälkä on maailmassa läsnä. Omassakin maassamme hyvin ja monipuolisesti syövät kaikkein parhaiten toimeentulevat ihmiset. Me emme jaa tasapuolisesti Jumalan luomakunnan hyvyyksiä.

Kun kevään aamuaurinko paistaa, kun kukat nostavat päätään pitkän talven jälkeen, kun linnut laulavat ja kevään tuoksut tulvivat ikkunasta sisään, ne kutsuvat meitä yhdessä Jumalan kanssa pitämään huolen kaikista luoduista.

Ihmisen tulee olla kuuliainen Jumalan tahdolle, myös ympäristöasioissa.

Yhteinen omatunto ympäristöasioissa on hyvä asia. Se auttaa meitä etsimään ja löytämään yhdessä ratkaisuja, joissa ikävien uutisten sijaan löytyy riemullisia kertomuksia siitä, miten kauniilla maalla on tulevaisuus ja toivo.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 572:1-2

Sua lähde kaunis katselen

Aamuhartaus la 05.05.2012
Maria Takala-Roszczenko, kanttori, Ortodoksinen kirkko, Jyväskylä

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Pääsiäisen juhlakauden neljännellä viikolla ortodoksinen kirkko viettää pääsiäisen keskijuhlaa. Juhlan teemana on vesi. ”Tulkaa ja ammentakaa kuolemattomuuden vettä”, lauletaan kirkkoveisussa. Keskijuhlan sanoma perustuu Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen kaivolla. Vettä noutamaan tullut nainen saa Kristukselta lupauksen: ”Joka juo tätä [kaivon] vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:13-14)

Vesi on koko luomakunnan elinehto. Siitä on elämä alkanut ja ilman sitä ei mikään pysy hengissä. Me tunnemme veden elävöittävän voiman erityisesti näin keväisin. Kevätsade sulattaa lumet, pyyhkii pois lian, pehmentää maan ja herättää luonnon jälleen uuteen elämään. Jos olet nähnyt, miten kuiva aavikko puhkeaa kukkaan sateen jälkeen, ymmärrät, mikä eläväksi tekevä voima vedellä onkaan – autio erämaa puhkeaa ennalta arvaamattomaan vehreyteen.

Uskovalle ihmiselle vesi on osa sitä luomakuntaa, jota viljelemään ja varjelemaan ihminen on asetettu. Kuten kaikki hyvä, sekin tulee Jumalalta. Sen takia Jumalan puoleen käännytään rukouksin myös hyvien säiden ja hiljaisten sateiden puolesta.

Täällä tuhansien järvien maassa vesi on meille lähes itsestäänselvyys. Muutamaan sukupolveen meidän ei ole tarvinnut nähdä vaivaa vetemme eteen, ei nostaa sitä kaivosta, ei kantaa sitä hartiavoimin kodin tarpeisiin. Toisin kuin monessa kuivuudesta kärsivässä maassa, vedensaanti ei määritä meidän elämäämme. Huolettomuutemme on kuitenkin valitettavasti muuttunut kunnioituksen puutteeksi elämän välikappaletta kohtaan. Kun ruokamme ei nouse ainoastaan järvistä, joista, tai niiden juottamista metsistä, meille on tullut samantekeväksi, mitä tehtaat, kaivokset ja viljelykset vesiin päästävät. Lasillinen siinä missä kylpyammeellinenkin vettä valuu alas viemäristä ilman että tuntisimme tuhlaavamme meille annettua lahjaa.

Suhteemme veteen muistuttaa monessa mielessä suhdettamme uskoon. Niin kauan kuin elämässämme menee hyvin, meillä on varaa olla huolettomia sielumme elämän suhteen. Meillä on varaa lykätä Jumalan muistamista jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jossa ajattelemme käsittelevämme kaikki vaivaa ja ponnistelua vaativat asiat. Kun emme katso tarvitsevamme uskoa, se on meille kuin lasillinen vettä, jonka kaadamme pois, jos meitä ei huvitakaan sitä juoda. Vasta kun löydämme itsemme siitä vedettömästä autiomaasta, jollaiseksi elämämme voi joskus muuttua, ymmärrämme, mitä tarkoittaa jano.

Karuimmat hetket elämässämme ovat kuitenkin meille parhaita hetkiä todellisen elämän lähteen löytämiseen. Kun maalliset lähteet ovat kuivuneet, on yksi lähde, josta me voimme aina ammentaa. Kristus sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” Tätä Kirkko meille tarjoaa: elämän vettä, joka virvoittaa meidät, pyyhkii meistä pois pahuuden lian, ja kasvattaa meissä hyvää hedelmää. Tämän iankaikkisen elämän lähteen löydettyämme meiltä ei puutu enää mitään.


Musiikki: "Ottakaa vastaan Kristuksen Ruumis, juokaa kuolemattomasta lähteestä. Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää Häntä korkeuksissa. Halleluja." (Ehtoollislauselmat, säv. Leonid Bashmakov). Esittäjä: Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro (joht. Risto Matsi)

Minun unelmani

Aamuhartaus to 26.04.2012
Simo Repo, viestintäpäällikkö, Espoo

Näinä viikkoina käydään Norjassa tuskallista oikeudenkäyntiä viime heinäkuun Utöijan joukkosurman tekijää vastaan. Lehdissä on päivittäin uutisia siitä, miten maailman kriisipesäkkeissä on tapettu sekä sotilaita että siviilejä. Omasta lähipiiristämme kantautuu uutisia, joissa ihminen on käsittämättömästi surmannut oman perheensä ja lopulta myös itsensä.

Olemme kristillisen uskomme mukaan tottuneet ajattelemaan, että elämä on pyhä ja sitä tulee kaikissa tilanteissa varjella. Elämä on Jumalan antama lahja, jota tulee kunnioittaa.

Joka kerta, kun elämä katkeaa ennen aikojaan, pysähdymme miettimään, mikä meni pieleen. Mitä olisimme voineet tehdä toisin, jotta tragedia olisi voitu välttää?

Meillä jokaisella on unelma omasta hyvästä elämästä. Joskus se on tiedostettu, joskus alitajuinen. Meillä jokaisella on myös unelma hyvästä maailmasta, mitä haluamme toinen toisiltamme ja mikä on minun paikkani, mitkä minun oikeuteni yhteisessä elämässämme

Ihmisten unelmat ovat erilaisia. Kun ne kohtaavat, syntyy ristiriita.

Unelma ei toteudu. Jos minun unelmani toteutuu, sinun jää jalkoihin. Jos sinun unelmasi toteutuu, minun jää täyttymättä. Pelkkien unelmien varassa ei kukaan voi elää. Kaikki yhteinen elämämme on unelmien yhteen sovittamista, yhtä aikaa sekä luopumista omasta että rikastumista toisten unelmista.

Unelmien ristiriidat näkyvät myös yhteisessä elämässämme. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä maailma. Meillä on erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä perhe, erilaisia unelmia siitä, millainen on hyvä puoliso, millaisia hyvät lapset, millaisia hyvät naapurit, millaisten ihmisten keskellä haluamme tehdä työtä, viettää vapaa-aikaa ja suorittaa jokapäiväisiä askareitamme.

Onko minulla oikeus vaatia toisia elämään minun unelmaani - ja ehkä hylkäämään omansa? Onko minun uhrattava omat unelmani, jotta toisen unelma voisi täyttyä?

Tuhoaako minun unelmani täyttymättä jääminen minun elämäni ja läheisteni elämän? Ovatko myös täyttymättömät unelmat sovitettavissa keskenään?

On varmasti niin, että kenenkään unelma sen enempää omasta elämästä kuin yhteisestä maailmasta ei voi koskaan täydellisesti toteutua. Joudumme elämään täyttymättömien unelmien maailmassa ja etsimään siinä oman tiemme ja paikkamme. Elämisen taito ei ehkä niinkään ole unelmien toteuttamisessa kuin niistä luopumisessa.

Omistaako ihminen oman elämänsä? Kukaan ei ole itse elämäänsä ansainnut. Ei meiltä kysytty, halusimmeko syntyä tähän maailmaan.

Kristitty ihminen ajattelee, että elämä on Jumalan antama tehtävä ja mahdollisuus. Elämän unelma voi olla myös tehtävä. Sen oleellisena sisältönä on, että olemme tässä maailmassa toisiamme, emme niinkään itseämme varten. Elämä voi olla itsekeskeinen tai elämä voi olla lähimmäiskeskeinen.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi! Rakkauden kaksoiskäskyllä on kolme kohdetta: Jumala, lähimmäinen ja minä itse. Jos nämä kaikki kolme rakkautta toteutuvat, ihmisen on hyvä elää ja hän säteilee rakkautta myös niihin, jotka elävät hänen kanssaan.

Itsekeskeisyyden ja lähimmäiskeskeisyyden välillä on suunnaton ero. Itsekeskeisyys voi johtaa itsetuhoon tai lähimmäisten tuhoamiseen. Lähimmäiskeskeisyys vie parhaimmillaan uusiin haasteisiin. Tehtävä laajenee eikä lopu koskaan.

Toisen ihmisen unelmien ja tarpeiden näkeminen johtaa myös oman paikan näkemiseen.

Oikeudenkäynnit ja tuomiot eivät saa tehtyä tekemättömäksi. Menetyt läheiset eivät palaa. Voimme vain odottaa ja toivoa, että tapaamme läheisemme kuoleman rajan toisella puolen.

Sitä odottaessa voimme keskittyä elämään yhdessä läheistemme kanssa toinen toistemme unelmia ja rakastamaan toinen toistamme.

Siunatkoon sinun päiväsi kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Virsi: 509

---

	Ero isoisien, isien ja poikien välillä Onnekas Inger, Verkossa
Viesti :	Kirje Isälle "Olkaa nyt hetki vielä lapsia, minä olen niin hidas, en ole ehtinyt olla kunnon isä." Näin tulkitsin ajatuksesi, kun vietit 92-vuotis isänpäivää. Olin jo ollut luonasi lähes 10 vuotta. Tulit kunnon isäksi, kun ilmoitit avun tarpeesta ajatellen äidin laitokseen joutumista. Osat olivat vaihtuneet, mutta vanhemmistani ei tullut minulle lapsia, vaan pysyivät vanhempina kuolemaansa asti. Lapset olin jättänyt selviämään omillaan ja ovat selvinneet. Vuoden kuluttua 93. syntymä- ja isänpäivä jäi viimeiseksi kotona lasten ympäröimänä. Seuraavat kolme kuukautta teit kuolemaa rankan elvytyksen jälkeen. Minun voimani eivät riittäneet enää kotona hoitamiseen. Valmistauduin muuttamaan pois, mutta vielä joka päivä kävin vuodeosastolla pitämässä puoliasi; että avanne pitää hoitaa, ruokaa ja juomista pitää antaa ja hengitysvaikeuksiin happea. Pyyntöihini vastattiin: "Vanhan ihmisen aineenvaihdunta on niin hidastunut, ettei enää tarvitse mitään." Nesteenpoistopiikki lihakseen kuivatusyrityksestä huolimatta kestit helmikuun kuudenteen ja valitsit meille naispresidentin. Seuraavana 7.2. - oman isäsi kuolinpäivänä "jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otit konttisi naulastaan ja kiirehdit karjateille." Join 100-vuotissyntymäpäivän kahvit, kun enon hautajaisten käsiohjelman noutaja poikkesi luonani. Vaikka eläisit vielä, hartain toiveesi ei toteutuisi, nähdä perikuntasi istuvan yksimielisenä sukupolvien pöydän ympärillä. Kerron hyviä asioita, jos siellä ei noteerata joka päivä pörssikursseja. Sinusta tuli kuolemasi jälkeen miljonääri. Siitä pitivät pesänjakajat huolen. Olen oppinut uuden kirjoitustaidon verkossa. Asun Verkkokirjoittajan talossa. Saarikosken kanssa vietämme yhteistä ruokatuntia silloin tällöin. Pentti ei hoppuile ruoka-ajoista, onhan hänellä kestopullonsa enkä itseäni varten kata pöytää 5x/päivässä. Olen niin omavarainen, että parvekkeella on eroottinen hautausmaa Pariisissa olevan mallin mukaan. Kätken siihen kaikki, jotka ovat ymmärtäneet ymmärtämiseni väärin. Iloitsen uudesta seurakunnasta, luopumatta lapsenuskosta. Kysyn lapsenlapsilta: Millainen olit heidän mielestään? Olet muistoissa mukava, vaikka eivät erota, olitko jo kuollut, kun syntymäpäiväkuvassa istuvat sylissäsi.
	12. marraskuuta 2006 19:40:52

Ei syytä turhautua.

Venäläiset aakkoset

Riehun mukana pitsanhaku matkalla.

Muistoa kunnioittaen 13.8.2011 - Opera 2

Vitas - Say You Love

Nämä pohjat ovat ilman otsikkotilaa. Onneksi voin siirtää videoita tämänkin blogin iloksi. Katsottaan, kuunnellaan ja ollaan iloisia.

Päivitykseksi harjoitusblogiin lisään kuvan pelikaanista pelastustyössä. Meksikonlahden öljyvuoto on tukittu, jälkihoito jatkuu vähin äänin. Isommat onnettomuudet peittäävät edelliset alleen. Mikään ei kuitenkaan ole ennallaan.

"Tiden flyr " lanka loppuu suomensi Penni hädissään ruotsintunnilla käännöstä. Rehtori istui kuuntelemassa syvä ryppy silmien välissä. "Hur står det till, Pippi Lågstrumppa" kuulin kysymyksen Sabbatsbergin hississä. Se kuulosti vesihiisi sihisi hississä - ässäharjoitukselta.
Nyt kuuntelen radiosta opettajakoulutuksen puutteita kurinpidossa. Millä hillitään äänekäs luokka kuuntelemaan opetusta. Silloin istuttiin hiljaa, lukiossa opettaja puhutteli kolmannessa persoonassa sukunimeltä. Ennen hallittiin pelolla ja varsinkin pärstäkertoimella. Uskonnonopettaja eteni piispaksi. Tunnistin hänen äänensä ja ajatuksensa näkemättä häntä. Nyt piispaehdokas pahoittelee seurakunnasta luopumistani. Minua loukkasi pahoittelu. Minut erotettiin kirkosta voidakseni liittyä Suomen saksalaiseen ev.lut.seurakuntaan. Tässä on mätää, enhän luopunut lapsenuskosta.

Saksalaisen Kulttuurikeskuksen 10-vuotisjuhlassa kirkonedustaja puhutteli "liebe Maire" eikä "hömppä Maire" paikalliseen tapaan selän takana. Painajainen aamulla. Enää ei tullut näytölle uutta puhdasta paperia kirjoittaakseni vielä. Paperi kääntyi käppyrälle ja siihen ilmestyi teksti. Slut. Es ist zu Ende. Kuinka käy meidän e-mailin lähettämisen?

Valoa tunnelin päässä on näkyvissä. Meistä mummoksi tahtoneista on jo ainakin yksi kirjoitustaitoinen murtunut vastustaessaan kehityksen kelkassa jalka jarrulla ja vaihtanut korjattavan Heveletin tietokoneeseen. Eihän tämä kirjoittaminen näppäimistöllä poikkea millään tavalla konekirjoittusnäppäinten naputuksesta. Teksti näkyy ruudussa, voi korjata kirjoitusvirheet saman tien. Uusia sivuja aukeaa vaihtamatta paperia. Postitus toimii sähköisesti kuin huijareiden pankkitileiltä rahan siirtäminen omalle tilille. Tämä vain siksi, kun kaikki muuttuu. Entiselleen ei mikään jää.

Asiakkailta käteisenä keräämäni raha ei kelvannut enää pankkiin, vaan olisi pitänyt viedä pankin antamalla avaimella tallelokeroon, josta toinen securitarefirma olisi siirtänyt sen tililleni ottaen päältä omansa käsittelykuluina. Näin pankit toimii. Ei ole enää ulkoapäin suunniteltuja pankkiryöstöjä, vaan soluttautumista pankin sisälle, jossa voi käsitellä rahoja kuin omiaan. Kavaltaa ja viedä ulkomaille.
Minulla on vain tiedossa yksi kavaltaja. Se oli hänen osansa kukkaronvartijana olla varas. Onko tämän ajan perässähiihtäjät saaneet tehtävänsä rahamaailman julmalta jumalalta? Ainakin heitä on joka paikassa nimellisinä ja nimettöminä.

Tammivalkamassa elo-syyskuun vaihteessa olimme teemalomalla kirjoittamassa elämäntarinaa. Se oli vuosi 2002. Syntyi ketjukirjeryhmä. Olemme risteilleet vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki kuitenkin ovat pysyneet mukana. Nyt välillemme on tullut surumielisyys, yhteys on katkennut. Onko viimeinen kirje joutunut hukkaan aivan alkumetreillä? On aika ja blogi kirjoittaa kaikki palautuneet kirjeet. Harjoittelen kuvien siirtämistä tiedostojen kautta blogisivulle. Näin ketjukirje näyttää siltä, kuinka minä olen kirjeet saanut ja säilyttänyt, mitään siihen lisäämättä, mitään pois jättämättä. Perjantain jälkeen aloitan työn.